Wednesday, August 27, 2008

Arvostelu SoulCalibur IV [PS3]

[Pelaajia] 1-2
[Ikäraja] K16
[Genre] tappelupeli
[muuta] vapaaehtoinen noin 2gt asennus

Namco:n yksi suosituimmista tappelupelisarjoista on jälleen palannut. Ja tällä kertaa molemmille tehokonsoleille Playstation2:sen sijaan, joten on oletettavaa että myös entistä kauniimpana ja ehkä jopa jossain määrin muodokkaampana. Sarja sai alkunsa Playstation:illa SoulBlade pelin muodossa, mutta varsinaisesti huomiota herätti vasta Dreamcast pelikoneelle julkaistu ja uudelleen nimetty SoulCalibur. SoulCalibur II julkaistiinkin Ps2, NGC ja Xbox konsoleille ja erikoisuutena tässä oli exclusiiviset hahmot, Pleikkari sai Heihachin, Nintendo nappasi Link:in ja Xbox kuritti Spawn:lla.
Tämä ei kuitenkaan jatkunut kolmanteen osaan joka julkaistiin ainoastaan Playstation2:lle.

SCIV jatkaa perinteistä linjaansa, ja tarjoaa pelaajille sitä samaa vanhaa uusilla hahmoilla, aseilla, paremmalla grafiikalla ja pienillä pelillisillä muutoksilla. Mukaan on myös ängetty pari hieman odottamattomampaa hahmovalintaa vierailevien tähtien suhteen, sillä tällä kertaa mukana on Tähtien sodasta tutut Darth Vader(Ps3), sekä Yoda(X360). Näiden lisäksi myös The Apprentice (tai tuttavammin Star killer, joka on tulevan Star Wars: Force unleashed pelin päähenkilö) on saanut oman paikkansa SCIV:n hahmokaartissa.
Näistä ainakin Darth Vader ja The Apprentice antavat mukavan lisämausteen voimaan pohjautuvilla liikkeillään, joiden ylikäyttö voi kuitenkin tuoda ikäviä käänteitä taistelussa.
Hahmot ovat kutakuinkin tasaväkisiä SCIV:n muiden hahmojen kanssa, vaikka Vader vaatiikin hieman enemmän harjoittelua.

Yksinpelinä en kuitenkaan lähtisi peliä suosittelemaan sillä, tappelupelit pääsevät usein oikeuksiinsa vasta kavereita vastaan pelaillessa. Yksinpelin tarinamoodi on läpäisty muutamassa minuutissa ja juonta on tarjolla vain pienen tekstinpätkän ja pienimuotoisen loppuanimaation muodossa. Tiettyä lisäintoa tietysti tuo oman hahmon luonti ja hahmojen käyttötason maksimointi, jonka avulla hahmoille saa lisättyä haluamiaan erikoiskykyjä ja aseita tehden näistä entistä tehokkaampia. Tämä kuitenkin menettää tarkoituksensa, ellei lopullisella hahmolla pääse antamaan kaverille turpasaunaa.
Tarinamoodin lisäksi peli tarjoaa myös erillisen tornitilan jossa kavutaan tornia ylös tai alas.
Tässä tarkoituksena on lähinnä edetä tornissa kerros kerrokselta ylemmäs pistämällä kumoon valmiiksi erikoiskyvyillä varustettuja hahmoja hyödyntäen pelin hahmoeditoria.
Suolana tässä on tietysti se, että jokaisessa taistelussa on oma salainen asia joka pitää taistelussa tehdä että saa avattua lisää erikoisesineitä hahmoilleen.
Torni itsessään on hyvin puuduttavaa vääntöä, ja onneksi peli tarjoaa myös vaihtoehtoisen reitin näiden avaamiseen.

Vaikka yksinpeli voikin käydä pidemmän päälle tylsäksi, antaa nettimoninpeli pelille huomattavasti lisää puhtia. Tätä voi harrastaa monella joko tietyn kaverin kanssa lähettämällä PSN kutsun tai taistella satunnaisia henkilöitä vastaan. Arvoaan tai tasoaan voi nostaa ranked tilassa, joista osa on miellyttäviä matseja osaavia ja edes yrittäviä pelaajia vastaan, ja osa taas taidottomia yhden tai kahden liikkeen pelaajia vastaan. On hyvinkin valitettavaa miten nössöillä tavoilla parilla pelin hahmolla voi pelata, ja tähän voi vain toivoa päivitystä. Mikäli haluaa miellyttäviä pelejä, kannattaa mahdollisesti haastaa vain kavereita tai pysyä pois tasoja nostavista mittelöistä.

Visuaalisesti peli tarjoaa silmäkarkkia tavalla tai toisella, erityisesti naispuoleisten hahmojen rintavarustukset ovat hyvin usein varsin kookkaita ja vaatetukset toinen toistaan paljastavampia ja pelin tuoma uusi ominaisuus jonka avulla vastustajan haarniskat ja vaatteet voivat myös rikkoutua hahmon päältä tehden taisteluun keskittymisestä entistä hankalampaa ainakin.
K16 leima voi olla jossain määrin liitännäinen myös tähän eikä vain pelin muuten verettömiin tappeluihin. Taistelualueet ovat perinteistä SCIV:tä, löytyy tropiikkia, raunioita, lautta, linnoitusta, temppeliä ja mitä muuta odottaakaan pelisarjalta. Valitettavasti taustat pysyvät taustoina, ja taisteluareenat ovat perinteisen pyöreitä tai neliömäisiä eikä ympäristöä pääse juurikaan käyttämään hyväksi.

Peli ei mässäile uusilla ideoilla, mutta tarjoaa edelleen sitä samaa vanhaa SC laatua mitä on totuttu saamaan. Kauniimmat grafiikat, entistä ehompi hahmoeditori sekä loistava moninpeli mikäli omatasoisia pelaajia löytyy tekevät pelistä kuitenkin parhaan tappelupelin Playstation3 konsolilla.
Tosin kilpailioita saanee odottaa ensivuoden alkuun jolloin Tekken saa kuudennen osansa.

9/10
Ei kai vaan taas Kilik...

Sunday, August 10, 2008

Konsolivalmistajien nettisivujen nykyistäminen.







Internet-käyttäjien määrä kasvaa päivä päivältä ja sivustot kehittyvät. Blogien kuten tämä, määrä on hurjassa kasvussa. Youtube, Myspace, Facebook, sekä muut vastaavat sivustot nauttivat valtaisasta suosiostaan ja antavat käyttäjien tuoda omia persoonallisia tuotoksiaan esille, mitä erikoisemmilla tavoilla.
Nykyään myös pelien ja laitteistojen kehittäjät oppivat virheistään paremmin ja voivat kehittää tuotoksiaan käyttäjien ehdotuksien avulla. Tämä taas tekee heidän laitteista, peleistään, sivustoistaan tai ohjelmistoistaan huomattavasti laadukkaampia, monipuolisempia ja käyttäjäystävällisempiä.
Useat pelifirmat ja konsolivalmistajat blog:aavatkin nykyään omilla virallisilla blogeillaan entistä enemmän, tämä tuo heidät lähemmäs kuluttajia ja he voivat halutessaan klaarata läpi kuluttajien mietteitä vaivatta.

Nykyään internet on portaali niin informaation, kuin viihteen pariin. Konsolit ovat ottaneet suuria askeleita kohti uuden ajan nettipelaamista, sekä yhteisöjä.
Ja nykyään löytyy järkyttävä määrä eri foorumeita, blogeja sekä nettisivuja jotka liittyvät kuitenkin kaikki saman konsolin alueeseen, tähän kun vielä lisätään pelaajien omat profiilit saavutuksineen ja omine blogeineen on kokonaisuus todella suuri. Tästä herääkin sitten aivan uusi kysymys: miksi nämä kaikki rakennettu erilleen?
On naurettavaa että pelaaja joutuu rekisteröitymään kymmenille eri foorumeille ja blogeille jotta hän saa näihin vastata, puhumattakaan vielä omasta blogistaan ja profiilistaan. Mikä estää näitä kahta suurta yritystä luomasta valtavaa Ps3 ja X360 sivustoa joka yhdistäisi nämä sivustot yhden sivuston alle

Nämä sivustot voisivat sisältää:

Pelaajien omat tilat blogilla, profiililla ja ja kommentti seinämällä
Pelien omat tilat johon tulisi automaattisesti peleihin liittyvät blogimerkinnät
Sisäisten pelitalojen omat tilat blogeillaan.
Playstation us blog kaltaiset blogit mantereesta riippumattomina josta saisi lukea haluamansa
Foorumit jotka sisältäisivät omat tilat jokaiselle pelille
PSN PC kauppapaikka
etc

Sivuston perusominaisuudet täytyisi tietysti olla saatavilla useilla eri kielillä. Tällainen universaali sivusto helpottaisi ja parantaisi huomattavasti sivustojen käyttöä eikä tarvetta olisi kuin sille yhdelle tunnukselle. Puhumattakaan kuinka helppoa näitä olisi päivittää.

Eli miksi esimerkiksi Sony ei julkaise sivustoa jossa olisi kaikki Playstationiin liittyen
onko tällä blogien, foorumien ja sivustojen erottelemisella jokin järkeväkin selitys?