Sunday, April 27, 2008

Metal Gear Online premier Beta previikka.

Reilu viikko tai kaksi takaperin saapui Playstation EU kauppapaikalle MGSO:n avoin beta ladattavaksi. Tämä oli jo sikseen kohtalaisen yllättävää, sillä beta-testit ovat usein suljettuja, sekä Amerikan vastaavassa beta:ssa pääsevät peliä pelaamaan, vain ne jotka olivat pelin jo tilanneet ennakkoon. Testien piti käynnistyä jo alkuviikosta, mutta Konami oli nähtävästi arvioinut pahasti väärin halukkaiden määrän, joka tuotti ongelmia jopa heidän omille KONAMI ID rekisteröinti sivuilleen. Peli siis ei toimi PSN tunnuksilla vaan halukkaiden täytyy rekisteröidä itselleen uudet tunnukset, Konamin ID sivustoilta.
Tämän jälkeen tarvitsee ladata vielä kohtalaisen kookas 1.01 päivitys, sekä pienikokoisempi 1.02 päivitys jonka jälkeen pääsee pelaamaan. Täytyy sanoa että, vähän turhan hankalaksi on meininki tehty mutta näin se varmaan on monessa beta:ssa.

No itse peli sitten alkaakin kirjautumisen jälkeen hahmon luonnilla, joka ei nyt ole mikään kovin hirveän monipuolinen. Pelaajille annetaan valittavaksi neljästä naamasta sekä armeijan perus varustuksista mitä he haluavat hahmonsa käyttävän. Nämä vaikuttavat vain ulkonäköön, eikä esim. tetsarit niskassa juokseva henkilö juokse sen hitaampaa kuin ilman.
Hahmolle saa tämän jälkeen valita omat erikoiskyvyt kattavasta valikoimasta, joka tuo eteen COD4:sen vastaavien tutun valintojen vaikeuden. Päätin silti tyytyä hahmollani kykyihin jotka parantavat mm pienempien konekiväärien käyttöä, juoksunopeutta sekä pari muuta kykyä jotka hieman antavat tietoa tiimilleni vihollisen sijainnista.

Metal Gear Online: Traileri




Päästessäni vihdoin pelaamaan, en jaksanut vielä läpäistä harjoittelua, vaan menin suoraan pelaamaan muita ihmispelaajia vastaan. Ensi kokemus oli todella sekava, kuolin varmaan 5 kertaa ja en saanut ketään hengiltä. Kontrollit erosivat huomattavasti siitä mihin oltiin muissa vastaavissa peleissä tottunut. Toinen erä menikin sitten jo paljon paremmin vaikka häntäpäässä edelleen oltiin, älysin myös ottaa automaattisen tähtäyksen pois päältä ja pyrkiä tähtäämään enemmän pään alueelle. Meno muuttui muutamassa matsissa sekavasta todella viihdyttäväksi, kävin myös harjoitukset läpi ja aloin pelaamaan enemmän tiimin mukana, kuin yksinäisenä kettuna. Peli ei ole lähellekään Cod4:n tyylinen, tässä tiimityöskentely ja informaation jakaminen ovat todella avainasemassa tiimipohjaisissa pelimuodoissa. Tiimejä ja ryhmiä pystyy helposti luomaan kolmiota painamalla ja katsomalla henkilön suuntaan, ja tällöin kaverin merkki kartassa alkaa vilkkua.
Taidokas ryhmä tietää heti mistäpäin vihollispelaajat hyökkäävät ja osaavat varautua hyökkäykseen lähes mistä suunnasta tahansa. Armeijan käynneille muistuu myös varmasti mieleen kaupunkisodan menetelmät, joita voi myös soveltaa myös MGO beta:an onnistuneesti.
Jos etsii perinteistä, juokse ja tapa meininkiä, niin MGO ei todellakaan ole se oikea peli, mutta jos etsit tiimipohjaista taktisempaa räiskintää, olet oikeassa paikassa.
Harvassa pelissä on näin hyvin onnistuttu pitämään satunnaisia pelaajia edes näin hyvin joukoissa.

Mutta jotta en jättäisi previikkaa kokonaan ruusujen peittoon, täytyy risuina sanoa että, pelissä on myös vielä muutamia asioita joita voitaisiin parantaa. Näistä ensimmäiseksi se, että peli painottaa aivan liikaa pääosumiin, keskivartalo kestää tusinan verran enemmän osumia ja pää kestää ainoastaan yhden. Mielestäni olisi huomattavasti parempi pelin tyylin kannalta että myös keskivartalon osumilla olisi vähän enemmän vaikutusta. Toisena voisi sanoa että pelaajille ei kamalasti anneta valintoja kontrollien säätämiseen, näitä olisi hyvä olla jokaisessa pelissä vaikka perusasetukset suurimmalle osalle pelaajista kelpaisivatkin. Myös paikoittain ruudunpäivitys tuntuu hiipuvan nopeasta vähän hitaampaan. Ruudunpäivitys ei niksahtele mutta hidastelee välillä näkyvästi.

Metal Gear online beta on kaikin puolin laadukas ja ehdottomasti kokeilemisen arvoinen peli jos beta:n ehti koneelleen lataamaan. Myös MGS4:sesta yksinään kiinnostuneiden pelaajien kannattaa vähintään vetää harjoittelu osuus läpi ja pari verkkomatsia niin saa hieman kuvaa siitä, minkälainen peli sieltä on tulossa.

No comments: