Monday, June 30, 2008

Metal gear solid 4: Guns of the patriots [PS3][Arvostelu]


[Pelaajia] 1 verkossa: 2-16
[Ikäraja] K18
[Genre] toiminta stealth


MGS, sarja jonka ensimmäistä osaa tuli joskus aikoinaan NES:llä ensimmäistä kertaa kokeiltua.
Muistan myös edelleen pelin ikimuistoisen alun, jossa pelaaja heitettiin keskelle metsää ja seuraavassa ruudussa oleva sotilas nukkui vartiossa. Ikävä kyllä, en peliä omistanut ja kokeilut tämän klassikon osalta jäivät lyhyeen. Metal gear solid saapui silmieni eteen jälleen playstation konsoleilla, jota en jostain syystä kuitenkaan hankkinut. Pelin pelaaminen omalta osaltani oli lähinnä muiden auttamista, lähinnä sen takia että, olin nähnyt serkkuni ja parin muun kaverin pelin läpäisevän.
Ensimmäinen alusta loppuun läpäisemäni MGS oli kuitenkin vasta Playstation2:sen Metal gear solid 2: Sons of liberty, en pitänyt peliä mitenkään huonona pelinä, vaikka Raiden päähenkilönä monien silmissä nostikin tietynlaista vastenmielisyyttä.
Metal gear solid 4 on ensimmäinen sarjan peli jonka olen omaan pelihyllyyni lainaamisen sijaan hankkinut, ellei sitten Solid snake:n pyörähdystä Gameboy colorilla oteta huomioon.

Ennakko odotukseni julkaisua kohtaan olivat korkealla, se valtava hype mitä peli oli saanut alleen, tuotti myös jonkin sortin epäilyksiä peliä kohtaan. Vain harva peli kykenee nostamaan itsensä hypen yläpuolelle. Mutta on hienoa olla välillä väärässä.

Metal Gear solid 4: Guns of the Patriots on todella hiottu tekele, eikä peli pelin laatu rajoitu vain moninpeliin kuten monilla nykypeleillä on tapana. Pelin juoni kokoaa nerokkaasti yhteen kaikki aiemmista peleistä selvinneet hahmot, ja kertoo heidän tarinansa loppuun tavalla jota ei voi kuin ihailla. Juoni sai minut useaan otteeseen arvuuttelemaan mitä seuraavaksi tapahtuisi, mutta jokaisella kerralla käsikirjoitus tuntui nauravan olettamuksilleni ja juoksevan aivan eri suuntaan. Juoni sisältää vielä julmetusti nippelitietoa ja viittauksia aiempien osien tapahtumiin tämä voi tietysti hieman hankaloittaa juonen käsittämistä niiltä jotka eivät ole aiempia osia pelanneet.
Hauska myös huomata että pelistä näytetyt pätkät eivät paljasta juonesta yhtään mitään, vaan johtavat pelaajan aivan täysin väärille jäljille.

MGS4 saattaa sarjan juonellisesti todella kunnioittaen ja tyylikkäästi sarjan haudan lepoon.
Pitkät välinäytökset, jotka ovat parhaimmillaan sitä 45 minuutin luokkaa, ovat sen verran eeppistä menoa ettei monella pelaajalla käy edes mielessä jättää niitä välistä.
Puhumattakaan vielä huippuluokan ääninäyttelystä sekä ällistyttävästä audiovisuaalisesta laadusta jota peli tarjoaa koko läpäisyn ajan. Hienot, vaikka hieman perinteiset pomotaistelut hakevat vertaistaan.

MGS4 ei jätä kylmäksi myöskään pelillisesti, välinäytökset tietysti lisäävätkin tuntuvissa määrin pelin parissa kulutettua tuntimäärää. Ilman välinäytöksiä pelin yksinpelikampanjan läpäisee normaalisti noin kymmenessä tunnissa, ja toiselle sekä kolmannelle läpipeluulle löytyy uudelleen peluuarvoa aivan riittävästi.
Pelattavuus voi aluksi tuntua monimutkaiselta, mutta muutaman tunnin pelaamisen jälkeen, sekä pienen opettelun avulla huomaa kuinka onnistuneesti käärmeen kattava liikevalikoima onkaan saatu ohjaimelle taivutettua. Oli pelityylisi sitten mikä tahansa, tukee pelattavuus sitä lähes täydellisesti.
Yläkuvakulman vaihtaminen paremmaksi todettuun 3D kuvakulmaan on omissa silmissä huima parannus aiemmista MGS peleistä. Tämä esiteltiin jo MGS3 erikoisversiossa, mutta vasta nyt pelisarja on luopunut lähes täysin alkuperäisestä hieman epäinformatiivisesta kuvakulmastaan.

Graafisesti peli on näyttävä, vaikka luonnottoman kulmikkaita esineitä vielä siellä täällä näkeekin.
Yksityiskohtia on tuhottomasti ja huonoja tekstuureja ei näe juuri missään. Hahmot ovat yksityiskohtaisia olivat ne sitten tavallisia sotilaita tai sivuhenkilöitä. Jaksojen toivoisi silti olevan hieman laajempia sillä pelissä on edelleen lähellä hieman putkikkaan oloinen etenemistapa. Toki etenemistapoja ja reittejä on useita, ja tutkittavaa löytyy kiitettävissä määrin, mutta eteneminen on edelleen erittäin lineaarista paikasta A paikkaan b kapuamista.
Ehdottomasti lisäpisteitä rapisee myös vaihtelevista maisemista. Peli heittää pelaajan silmien eteen niin tuttuja kuin täysin uusiakin paikkoja joissa seikkailla. On myös hienoa huomata ettei näitäkään paikkoja olla vain hutaistu peliin, vaan jokainen jakso ja osio on saanut valtavan määrän huomiota.
On todella harmillista että, pelin moninpeli ei käytä näistä paikoista hyväkseen kuin muutamaa.

Siinä vaiheessa kun/jos alkaa yksinpeli jo maistumaan puulta, huomaa viimeistään ettei Metal Gear solid ole enää pelkästään hyvä yksinpeli. Metal Gear online jonka peruspaketti löytyy MGS4:n sisältä, kattaa lisää pelattavaa kymmeniksi tunneiksi. Tämä puoli ei kuitenkaan ole aivan niin hiottu.
Betaa vaivanneet ominaisuudet ovat suurimmilta osin edelleen läsnä. Aseet tekevät edelleen aivan liian vähän vahinkoa, yhteisö sivusto on ominaisuuksiltaan hyvin aneeminen ellei statistiikkojen kirjanpitoa oteta huomioon. Nämä eivät kuitenkaan kaikkea pilaa ja MGO osoittautuu osittain hyvinkin päteväksi ja erilaiseksi nettisotapeliksi COD4:sta tiimipohjaisempaa sotimista havitteleville. MGO onkin huhujen mukaan saamassa myös lisäsisältöä sekä ulkoisen julkaisun.

10/10

Saturday, June 21, 2008

Ei! Ei! Ei! Tämä on jo nähty!

Olen jo jonkin aikaa harmitellut miten harvassa pelissä oikeasti enää yritetään juonen kanssa ja oikeasti onnistutaan luomaan kiehtovia juonen kukkuroita. Myös se miten paljon ne muistuttavat toisiaan.






Kuinka moni on kuullut vastaavaa ennen:

- lähisukulainen/kaveri/yms kuolee/kaapataan ja kostoretki/etsintä voi alkaa.
- terroristeilla on ydinase ja heidät pitää pysäyttää ennen kuin on liian myöhäistä.
- Alienit/hirviöt/epäkuolleet hyökkää ja vain sinä voit pelastaa maailman tappamalla heidän johtajansa tai ytimen etc etc.
- Sankari kääntyy aikaisempia liittolaisia vastaan ja korjaa vääryydet.
- Koko WWII on jo nähty.
- Päähenkilö/t on/ovat valittu/ja ja hänen/heidän pitää tehdä pyhä ristiretki läpi 5 eri temppelin/luolaston ja kukistaa pahuus!
- Kaikki näyttää epätoivoiselta, kunnes hyvikset saavat käsiinsä superaseen.
- Pelaaja saa supervoimia jotka loppujen lopuksi tappavat tämän, tai vastalääke löytyy aivan pelin loppupuolella.


Samankaltaiseen juonikonseptiin keskittyviä pelejä on kymmeniä, ellei satoja. Mihin katosi yritys tällä saralla? Uuden sukupolven pelikoneilla harva peli edes yrittää. Vain muutama peli on oikeasti tällä saralla loistanut, joista mainittakoon Folklore ja GTA IV(jota tosin en vahvista ennen kuin olen nähnyt lopun). Kenties pc:llä ja boxilla kukoistanut bioshock onnistui myös.
Milloin maailma näkee seuraavan Deus Ex:n, Shadow of memories:sin tai jopa tv sarja Lostin kaltaisia mestari teoksia jossa juoni repii pelaajalta mattoa alta, eikä anna pienintäkään mahdollisuutta pelaajalle hakata päätänsä seinään kliseiden takia, vaan nostavat kylmän väreitä pintaan nerokkuudelta, sekä saavat pelaajat kokemaan niin sanottuja "Ahaa!" fiiliksiä.

tietysti nerokas/nerokkaat loput jättävät/tää tilaa tuhansille fanien juoni analyyseille, joiden kanssa pelaajat fiilistelevät ja pelaavat pelin läpi yhä uudelleen ja uudelleen saadakseen kaikki palaset kohdalleen.

Tietysti juonen ei tarvitse olla aivan järkyttävän monimutkainen, myös yksinkertainenkin juoni voi riittää kunhan se on jotain joka erottaa pelin tyystin muista peleistä. Resistance: fall of man oli hyvillä jaloin jäljilla alkumeininkinsä kanssa (alternatiivinen universumi), mutta pelin juonen muodostuessa jälleen yhdeksi yllä mainituista ja jätti pelaaja kylmäksi juonen puolesta. Ikävää sinänsä sillä myös jatko-osan traileri tuottaa huolia "minulla on vain x tuntia elinaikaa" puheidensa kanssa.

Pakkomielle vaiko viaton harrastus

(löytyy myös Gamereactor "mini"blogistani)

Olen seurannut pelialan tapahtumia jo Playstation2:n ajoista lähtien. Myönnän myös, että nuorempana olin jopa sellainen mitä nykypäivänä kutsutaan fanipojiksi. Playstation oli ainoa konsoli ja muut oli pelkkää kakkaa. Foorumeille jos toisellekin tuli kirjoitettua ties mitä kaikkea siinä teinivuosien aikana, onneksi ajat muuttuvat iän karttumisen myötä ja ymmärrys on sitä myötä myös karttunut. Väittelyiden sijaan tuli aika jolloin aloin keskittymään enemmän peleihin kuin väittelyihin koneiden paremmuudesta. Tässä ajankohdassa pelituntien lukumäärät heittelivät jo ehkä hieman epäterveellisillä tasoilla. 8 tunnin sessiot olivat arkipäivää Phantasy star online, Timesplitters2 sekä 3, Smackdown, Red Faction2 kaltaisten pelien kanssa. Näiden parissa meni parhaimmillaan vuosi ellei kaksikin. Ei homma ollut ihan niin sosiaalitonta kuin voisi kuvitella, sillä kaikissa näissä peleissä pelattiin eniten 3-4 pelaajan voimin.
Tämä kuitenkin loppui kavereiden vaihtaessa koulua, ja uusien kaveripiirien muodostuessa, mutta tuhottomasti (liikaa?) tuli tuohon aikaan pelattua.

Tämän jälkeen koskin vielä kiellettyyn hedelmään PC puolella jota kutsutaan MMORPG nimellä
ja pelisessiot nousivat pahimmillaan 12 tunnin mittaiseksi puurtamiseksi. Tätä jatkui uskomattomat 2 vuotta yhden pelin parissa (Conquer online) kunnes lopulta armeija pelasti(?)
Saavutin pelissä kunnioitettavan 127-110 kokemustason (uudelleen syntyminen ja sitten taas tasojen nostoa takaisin 130 maksimi tasoon). Armeijasta palattua ei nämä enää iskeneet lainkaan, kaikki nykypäivän mmorpg:t tuntuivat samalta rotan tappamiselta.

Tämän jälkeen sainkin sitten tämän Ps3:n johon olin rahat saanut jo kesätöissä. On yllättävää miten erilaiseksi meno muuttui tuon myötä. Rahan tulo on noussut erilaisten tukien sekä töiden takia. Ja ennen 60€-70€ peli hinnat eivät olekaan este hankinnalle. Uusi konsoli ja uudet kujeet toivat konsolisodan seuraamisesta jälleen ajankohtaisempaa ja sainkin aivan uuden pakkomielteen, joka oli uutisotsikoiden metsästys. Pelaamisen ja muun vapaa-ajan vietossa vähän väliä kävin katsomassa uusia uutisia uusiin konsoleihin liittyen, homma on yllättävän addiktoivaa edelleen.
Mutta monesti päivä kului eri foorumeilla kirjoitellen, pelejä pelaillen ja erityisesti uutisotsikoita metsästäen.

Onneksi 20 vuoden ikäisenä "pakkomielteinen" pelaaminen on huomattavasti taantunut, sosiaalista elämää on vietetty huomattavasti enemmän, muuallakin kuin töllön tai monitorin edessä. RSS lukija ohjelmat ratkaisivat ongelman tiedonjanooni.
Hauskinta on myös se, että nykyään ei pelaa enää kilpailuvietin takia, eikä mitkään pelien arvonimet juurikaan kiinnosta ellei niiden saavuttaminen palkitse lisäviihdearvolla.
Vielä neljä vuotta sitten olisin ehkä jaksanut prestigettää COD4 arvoni aina sinne kymppiin asti tai Warhawkin vastaavan. Nykyään jaksaa tietyt pelit vetää vain kertaalleen läpi, ja vain harva peli kiinnostaa 100% suorituksiin asti. Verkkopelejä pelataan viihdykkeenä, eikä merkkien keräämisellä. PSN:n tulevat achievementit voi tietty nostaa kiinnostusta jälleen tiettyjen tavoitteiden saamiseen mutta tuskin enää samalla tavalla kuin joskus.

Pelaaminen on muuttunut.

Tuesday, June 10, 2008

Periaatteeni arvosteluissa.

Käytän arvosteluissani perinteistä peruskoulun arvoasteikkoa jossa löytyvät tietysti myös 10+ sekä 4- luvut. Arvosteluissani moni peli pääsee vähintään seitsikkoon, koska niin blogissani kuin koulussa seiska kuvaa tyydyttävää. Homma etenee kuitenkin paljon ankarammaksi 10+:n lähestyessä, ja kymppiin ei pääse kuin omissa silmissäni todelliset merkkitapaukset.
Ainoan kympin olen suosinut The Elderscrolls: Oblivion IV pelille, ja vaikka arvostelun kirjoitinkin blogini alkuvaiheissa en sitä lähtisi muuttamaan. Korkeaa arvosanaa ihmettelevät huomioikaa, että toisin kuin monet muut arvostelen pelit pelinä, enkä jatko-osana tai versiona.

En myöskään pidä pelin jokaista osa-aluetta täysin saman arvoisena, joten tietyt virheet annan paljon paremmin anteeksi kuin esimerkiksi jonkin tärkeämmän. Mainitsen tietysti jos jatko-osa ei eroa tarpeeksi edeltäjästään. Pyrin myös pitämään jatko-osat sekä uudet nimikkeet samalla viivalla.

Tärkein alue on tietysti pelin yleinen viihdyttävyys, joka kattaa jo itsessään useita osa-alueita.
Miellyttävät kontrollit, syvyys, juoni, idea, selkoisuus sekä tietysti toteutuksen laatu. Jos näistä jossain on vakavia puutteita tai jokainen osa-alue kärsii pienistä puutteista, on kymppi huomattavasti kauempana kuin niille peleille jotka loistavat näissä. Juonta en laske mukaan mikäli peli on tarkoitettu vain moninpeliksi.

Pitkäikäisyys, on ehdottomasti yksi tärkeimmistä asioista mitä kaipaan peleiltä joista nykypäivänä joutuu jo pulittamaan semmoiset 70€ uutena. Kuuden tunnin mittaiset läpijuoksut kärsivät automaattisesti ellei mukaan ole lisätty hyvää moninpeliä, tai vaihtoehtoisesti mukava määrä avattavaa joka antaa hyvän syyn pelata peli läpi toiseen ja kolmanteenkin kertaalleen läpi.

Audio visuaalinen anti on vasta viimeisenä. Jos pelissä toimii kaikki muu loistavasti, mutta graafinen ulkoasu ja äänet ovat jääneet vähemmälle huomiolle on pelillä vielä mahdollisuus vahvaan yhdeksikköön, tai jopa sinne kymppiinkin asti. Mutta mikäli tällä osa-alueella ei olla edes yritetty voi pelin viihtyvyys myös kärsiä.

10 – Mestariteos: Merkkitapaukset jotka tuovat paljon uutta, loistavat lähes jokaisella osa-alueella eivätkä myöskään jää tyngäksi.
9 – Erinomainen: Genrensä valopilkkuja, näitä kannattaa ehdottomasti harkita. Tietyillä alueilla vähän parantamisen varaa.
8 – Miellyttävä: Kelpo viihdettä, vaikka ei välttämättä kaikkia lupauksiaan lunasta.
7 – Keskinkertainen: mutta kykenee vielä viihdyttämään vähintään genren faneja.
6 – Kehno: Puutteita alkaa näkyä jo vakavissa määrin, mutta peli onnistuu silti vähintään paikoitellen viihdyttämään tämän numeron ansaitakseen.
5 – kelvoton: -
4 – järkyttävää paskaa: -

Monday, June 2, 2008

Arvostelut

PS3 arvostelut


LittleBigPlanet
Bioshock
Wipeout HD
SoulCalibur IV
HAZE
MGS4: guns of the Patriots
Armored Core 4
The elderscrolls IV: Oblivion
Ghost Recon: advanced warfighter2
Heavenly sword
Warhawk
Call of duty4: modern warfare
Folklore
Uncharted: drakes fortune
Assassins creed
Devil May cry4
Burnout: Paradise

PSP arvostelut

Sid Meier's Pirates
Locoroco
Monster Hunter: Freedom2

Wii arvostelut

Excite Truck
Super mario galaxy

Blogspotin teknisistä rajoituksista johtuen muokkasin arvostelut yksittäiseen postaukseen johon linkki löytyy sivulta kuvasta jossa lukee arvostelut.

Haze [PS3] arvostelu


[Pelaajia] 1-2 verkossa: co-op 2-4 (max 2 samalla koneella) moninpelissä 2-16
[Ikäraja] K18
[Genre] Fps
[muuta] 4gt install

Free Radicalin tekijöiden uusin tuotos saapui viimein myös kuluttajien saataville. Firman aiemmat tuotokset ovat olleet minulle aina miellyttäviä tapauksia. Näillä tarkoitan lähinnä Timesplitters sarjaa loistavineen moninpeleineen, sekä viihdyttävine yksinpelineen. Yksinpelin tarinamoodi oli yleensä mitä oli, mutta ne kymmenet haasteet palkintoineen, saivat ajan kulumaan platina ja kulta pokaaleita metsästäessä. Ainoastaan ykkösosasta jäi muutama haaste suorittamatta. Ikävä kyllä Haze ei huovu aivan sellaista menoa, mitä Timesplittersin tekijöiltä odotettiin. Peli eroaa tyystin aiemmista tuotoksista niin hyvässä kuin pahassa.

Aloitetaan pelin yksinpelillä, joka on oleellisesti tärkeä osa peliä kuin peliä.
Toisin kuin monet trailerit mitä ollaan vuosien mittaan näytetty, tarina alkaakin kohdasta jossa päähenkilö Shane Carpenter on jo liittynyt Mantelin joukkoihin ja antanut Mantel nimisen suuryhtiön sokaista hänen maailman näkemystään omien tavoitteisiinsa katsoen myönteisiksi. Pelaajalle ei kuitenkaan anneta juuri mitään makua näistä, vaikka päähenkilö itse reagoi Mantel yrityksen valheisiin pelin edetessä, mutta hyvin vähän, vasta muutaman tehtävän päästä pelaajalle selviää miten Mantel yritys on päähenkilöä aivopessyt. uskallan väittää, että juoni olisi toiminut paljon paremmin, mikäli pelaaja oltaisiin päästetty tutustumaan Mantel sotilaiden päiväaskareisiin pidempää ja tarkemmin.
Tämän sijasta peli keskittyy kaikin voimin luomaan mahdollisimman hirveän kuvan pelaajalle Mantelin sotilaista ja täysin päinvastaisen kuvan Promise Handin kapinallisista, joka tekee puolen vaihdoksesta pelaajalle liiankin helppoa. Kehittäjät ovat myös koko kehityksen ajan kertoneet juonen suurinta käänne kohtaa pelaajille, josta voisi luulla että he olisivat jättäneet peliinsä vielä jotain suurempia juonenkäänteitä. Totuus on karu, ne muutamat hassut ennalta arvattavat käänteet eivät nosta Hazen yksinpelin juonta sellaisiin korkeuksiin joka olisi toivottavaa. Juonessa on silti yritystä, mutta yritys tuntuu tuottavan tulosta vain pelin alkupuolen tehtävissä, sekä viimeisessä kentässä. Muuten juoni ei nappaa pelaajaa mukaansa sen enempää, kuin mikään muukaan lähiaikoina julkaistuista fps peleistä. Juoni kaipaa sitä syvyyttä, pituutta eikä sen esitystavassakaan ole kamalasti kehuttavaa, paitsi pelin alkupuolella tapahtuvista nectar paljastuksista.

Yksinpeli pelillisesti on vaihteleva kokemus, välillä eteen heitetään yllättävänkin laajoja ja loistavasti suunniteltuja taistelu alueita, joissa riittää suojia, liikkumatilaa ja vaihtelua. Maastot vaihtelevat suurista putkista pienempiin, joista ehdottomasti huonoin on ensimmäinen jakso, joka demossakin nähtiin. Valitettavasti pelaajalle annetaan hyvin vähän vaihtelua etenemistavoissa. Jaksot ovat puhdasta tulitaistelua alusta loppuun. Hiipimiselle ei jätetä mitään tilaa, ja ajokohtauksia on muutama hassu, joista moni on toteutettu huonosti. Ajoneuvojen kontrollit toimivat kyllä ihan hyvin, mutta jos ajokohtaukset ovat pelkkiä miinojen väistelyä. Mitään hurjia takaa-ajokohtauksia, taisteluita on turha odottaa. Ajokohtaukset tuovat silti vaihtelua perinteisiin tulitaisteluihin jotka kattaa suuren osan pelistä.
Free Radical halusi myös tuoda esille millä tavoin videopelit eroavat totuudesta. Mantel sotilaan silmistä katsottuna maailma on aurinkoinen paikka, jossa ruumiit katoavat ja verta ei näy lainkaan.
Kapinallisen silmistä maailman pitäisi olla paljon ankeampi, mutta valitettavasti puheista jäädään hyvin kauas. Kyllä Mantel sotilaat vuotavat verta ammuttaessa, huutavat ja puhelevat viimeisiä sanojaan välianimaatioissa, mutta muuten visuaaliset erot kapinallisen ja sotilaiden välillä ovat aivan liian pienet. Toisaalta taas pelattavuus eroaa näiden välillä paljon, Sotilaat katoavat myös kapinallisten silmistä, eikä vertakaan juurikaan lennä tai vuoda sekä sotilaat vain kangertelevat maassa hetken aikaa, joka ei vaikeuta sotilaiden tappamista sen enempää kuin missään muussa pelissä. Mikäli sotilaat todellakin valittelisivat maassa ja verta lentäisi huomattavasti enemmän niin toteutus, olisi jo paljon parempi, mutta nyt erot ovat hyvin minimaalisia.

Yksinpelin kampanja on myös lyhyt, se kestää normaalilla vaikeustasolla noin viitisen tuntia, joka on omasta mielestäni aivan liian vähän. Vaikeammalla vaikeustasolla saa hommaan kulumaan, ehkä semmoiset 8-10 tuntia.
Yksinpeliä vaivaa myös vihollisten ja taistelutovereiden valitettavan huono tekoäly, jonka vaikutusta pelaajat voivat tietysti yhteistyö pelitilassa vähentää.
Tekoäly hahmot tähtäilevät välillä seiniin, eivät huomaa ikkunasta tähtäilevää pelaajaa sekä reagoi muutenkin todella hitaasti.

Nämä puutteet ja huonot puolet kuulostavat varmasti monen korviin aika karulta mutta näistä huolimatta peli ei tee mitään tolkuttoman huonosti. Haze:n yksinpeli ei ole huono, mutta se ei myöskään ole erinomainen. Hyvät kontrollit, kohtalainen, mutta heikosti esitetty juoni sekä molempien puolien eroavaisuus pitävät Hazen vahvasti keskitiellä.
Grafisesti peli on hyvin kulmikas, ja tekstuuritkin häviävät useimmille nykypäivän kilpailoille.
Kentissä ei selvästi olla keskitytty pehmeisiin kulmiin ja tuhottomaan määrään yksityiskohtia, vaan niissä tulee esille vahvasti pelattavuus ennen grafiikkaa. Silti muutamassa paikkaa tuntuu, että pelin tekijät ovat saaneet niskoilleen Morrowind kohtauksen, ja ovat keskittyneet mallintamaan nättejä vesi ja savu efektejä muun kentän ulkonäön sijasta.
Hazen kohdalla täytyy silti sanoa, että äänet ovat menneet kohdalleen. Tällä en tarkoita pelin menettelevää ääninäyttelyä vaan aseiden voluumia, edes pistooli ei kuulosta Hazessa hernepyssyltä vaan suuri osa aseista todellakin tuntuu omaavan edes jotain tehoja. Erityisesti kuulokkeet päässä joutuu volyymia laskemaan toiminnan kiihtyessä. Kaksinpeliä kun pelailee jaetulla ruudulla, niin äänimaailma on kuin sodassa konsanaan, kaikkine räjähdyksineen ja konetuliaseiden lauluineen.
Musiikitkin hoitavat hommansa alun valikoista lähtien, mutta mitään päähän jääviä melodioita ei haze valitettavasti tarjoa. Ääni puolen ainoat heikot puolet löytyy ääninäyttelyssä, päähenkilön pelkurimaisessa puhetyylissä, sekä itseään toistavilla tekoälyhahmojen huutamisilla. Molemmilla puolilla tekoälyn ohjastamat taistelutoverit huutelevat samaa kolmea lausetta läpi pelin, joka alkaa ärsyttämään pidemmän päälle.

Moninpeli
Moninpeli Haze:ssa toimii hienosti, molemmat puolet ovat tarpeeksi eroavaisia ja molemmilla pystyy voittamaan. Joissain kartoissa silti tasaväkisyys kusee, ja tällä tarkoitan enemmänkin aseita.
Pelin muutamasta kartasta ainakin kaksi on melkein kuin tehty tarkkuuskivääreille, useat tornit tarkkuuskivääreillä varustettuna tuovat monelle varmasti harmaita hiuksia. Osa kentistä tukee sotilailla pelaamista paljon paremmin heidän tarkkuutensa vuoksi. Aseita toivoisi myös lisää mutta nykyisetkin riittävät. Moninpelin tyyli riippuu vahvasti siitä kummalla puolella olet.
Kapinalliset tukeutuvat vahvasti ansoihin, nectar pommeihin sekä kuolleeksi esittäytymiseen.
Kun taas Mantelin sotilaat ovat huomattavasti suoraviivaisempi valinta niille jotka kaipaavat toimintaa ilman jekkuja.
Valitettavasti moninpeli ominaisuuksineen voisi olla huomattavasti kattavampi. Pelissä ei ole juuri minkään laista arvoasteiden parantamista johon moni on ihastunut COD4:sen myötä, hahmoja ei voi mitenkään myöskään muokata, hahmoluokista ei olla kuultukkaan, klaani tukea ei ole ja kavereiden kanssa pelaaminen takkuaa sillä ryhmiä ei voi myöskään luoda eikä kaveria voi suoraan seurata tämän peliin.
Moninpelissä on tarjolla kolme eri pelimuotoa, joka varmasti hämää hieman todellisuudesta.
Mukana ovat perinteiset tappomatsit joukkueilla tai ilman sekä poikkeava assault. Assault ei ole vain yksi pelimuoto vaan se on enemmänkin kokoelma objektiivisiä pelimuotoja. Esimerkiksi yhdessä kentässä estetään vankeja karkaamasta, toisessa taas kapinalliset yrittävät saattaa johtajansa helikopterille.
Moninpeli pitää silti hienosti kirjaa lähes kaikesta mitä pelaaja tekee taistelussa, pelaajat voivat katsella täältä kuinka monta tappoa he ovat tehneet muihin nähden, tai montako yliannostusta he ovat sotilaille laittaneet.

Kokonaisuudessa Haze on kuitenkin kokeilemisen arvoinen, se ei välttämättä tiputa pelaajaa tuolilta mutta se tarjoaa normaalista poikkeavaa teemaa ja juonta.

7/10
Just an animal, JUST AN ANIMAL!