Monday, June 30, 2008

Metal gear solid 4: Guns of the patriots [PS3][Arvostelu]


[Pelaajia] 1 verkossa: 2-16
[Ikäraja] K18
[Genre] toiminta stealth


MGS, sarja jonka ensimmäistä osaa tuli joskus aikoinaan NES:llä ensimmäistä kertaa kokeiltua.
Muistan myös edelleen pelin ikimuistoisen alun, jossa pelaaja heitettiin keskelle metsää ja seuraavassa ruudussa oleva sotilas nukkui vartiossa. Ikävä kyllä, en peliä omistanut ja kokeilut tämän klassikon osalta jäivät lyhyeen. Metal gear solid saapui silmieni eteen jälleen playstation konsoleilla, jota en jostain syystä kuitenkaan hankkinut. Pelin pelaaminen omalta osaltani oli lähinnä muiden auttamista, lähinnä sen takia että, olin nähnyt serkkuni ja parin muun kaverin pelin läpäisevän.
Ensimmäinen alusta loppuun läpäisemäni MGS oli kuitenkin vasta Playstation2:sen Metal gear solid 2: Sons of liberty, en pitänyt peliä mitenkään huonona pelinä, vaikka Raiden päähenkilönä monien silmissä nostikin tietynlaista vastenmielisyyttä.
Metal gear solid 4 on ensimmäinen sarjan peli jonka olen omaan pelihyllyyni lainaamisen sijaan hankkinut, ellei sitten Solid snake:n pyörähdystä Gameboy colorilla oteta huomioon.

Ennakko odotukseni julkaisua kohtaan olivat korkealla, se valtava hype mitä peli oli saanut alleen, tuotti myös jonkin sortin epäilyksiä peliä kohtaan. Vain harva peli kykenee nostamaan itsensä hypen yläpuolelle. Mutta on hienoa olla välillä väärässä.

Metal Gear solid 4: Guns of the Patriots on todella hiottu tekele, eikä peli pelin laatu rajoitu vain moninpeliin kuten monilla nykypeleillä on tapana. Pelin juoni kokoaa nerokkaasti yhteen kaikki aiemmista peleistä selvinneet hahmot, ja kertoo heidän tarinansa loppuun tavalla jota ei voi kuin ihailla. Juoni sai minut useaan otteeseen arvuuttelemaan mitä seuraavaksi tapahtuisi, mutta jokaisella kerralla käsikirjoitus tuntui nauravan olettamuksilleni ja juoksevan aivan eri suuntaan. Juoni sisältää vielä julmetusti nippelitietoa ja viittauksia aiempien osien tapahtumiin tämä voi tietysti hieman hankaloittaa juonen käsittämistä niiltä jotka eivät ole aiempia osia pelanneet.
Hauska myös huomata että pelistä näytetyt pätkät eivät paljasta juonesta yhtään mitään, vaan johtavat pelaajan aivan täysin väärille jäljille.

MGS4 saattaa sarjan juonellisesti todella kunnioittaen ja tyylikkäästi sarjan haudan lepoon.
Pitkät välinäytökset, jotka ovat parhaimmillaan sitä 45 minuutin luokkaa, ovat sen verran eeppistä menoa ettei monella pelaajalla käy edes mielessä jättää niitä välistä.
Puhumattakaan vielä huippuluokan ääninäyttelystä sekä ällistyttävästä audiovisuaalisesta laadusta jota peli tarjoaa koko läpäisyn ajan. Hienot, vaikka hieman perinteiset pomotaistelut hakevat vertaistaan.

MGS4 ei jätä kylmäksi myöskään pelillisesti, välinäytökset tietysti lisäävätkin tuntuvissa määrin pelin parissa kulutettua tuntimäärää. Ilman välinäytöksiä pelin yksinpelikampanjan läpäisee normaalisti noin kymmenessä tunnissa, ja toiselle sekä kolmannelle läpipeluulle löytyy uudelleen peluuarvoa aivan riittävästi.
Pelattavuus voi aluksi tuntua monimutkaiselta, mutta muutaman tunnin pelaamisen jälkeen, sekä pienen opettelun avulla huomaa kuinka onnistuneesti käärmeen kattava liikevalikoima onkaan saatu ohjaimelle taivutettua. Oli pelityylisi sitten mikä tahansa, tukee pelattavuus sitä lähes täydellisesti.
Yläkuvakulman vaihtaminen paremmaksi todettuun 3D kuvakulmaan on omissa silmissä huima parannus aiemmista MGS peleistä. Tämä esiteltiin jo MGS3 erikoisversiossa, mutta vasta nyt pelisarja on luopunut lähes täysin alkuperäisestä hieman epäinformatiivisesta kuvakulmastaan.

Graafisesti peli on näyttävä, vaikka luonnottoman kulmikkaita esineitä vielä siellä täällä näkeekin.
Yksityiskohtia on tuhottomasti ja huonoja tekstuureja ei näe juuri missään. Hahmot ovat yksityiskohtaisia olivat ne sitten tavallisia sotilaita tai sivuhenkilöitä. Jaksojen toivoisi silti olevan hieman laajempia sillä pelissä on edelleen lähellä hieman putkikkaan oloinen etenemistapa. Toki etenemistapoja ja reittejä on useita, ja tutkittavaa löytyy kiitettävissä määrin, mutta eteneminen on edelleen erittäin lineaarista paikasta A paikkaan b kapuamista.
Ehdottomasti lisäpisteitä rapisee myös vaihtelevista maisemista. Peli heittää pelaajan silmien eteen niin tuttuja kuin täysin uusiakin paikkoja joissa seikkailla. On myös hienoa huomata ettei näitäkään paikkoja olla vain hutaistu peliin, vaan jokainen jakso ja osio on saanut valtavan määrän huomiota.
On todella harmillista että, pelin moninpeli ei käytä näistä paikoista hyväkseen kuin muutamaa.

Siinä vaiheessa kun/jos alkaa yksinpeli jo maistumaan puulta, huomaa viimeistään ettei Metal Gear solid ole enää pelkästään hyvä yksinpeli. Metal Gear online jonka peruspaketti löytyy MGS4:n sisältä, kattaa lisää pelattavaa kymmeniksi tunneiksi. Tämä puoli ei kuitenkaan ole aivan niin hiottu.
Betaa vaivanneet ominaisuudet ovat suurimmilta osin edelleen läsnä. Aseet tekevät edelleen aivan liian vähän vahinkoa, yhteisö sivusto on ominaisuuksiltaan hyvin aneeminen ellei statistiikkojen kirjanpitoa oteta huomioon. Nämä eivät kuitenkaan kaikkea pilaa ja MGO osoittautuu osittain hyvinkin päteväksi ja erilaiseksi nettisotapeliksi COD4:sta tiimipohjaisempaa sotimista havitteleville. MGO onkin huhujen mukaan saamassa myös lisäsisältöä sekä ulkoisen julkaisun.

10/10

5 comments:

Anonymous said...

Yhdyn siihen, että pelissä on hyvä juoni. Terroristeilla on ydinase ja heidät pitää pysäyttää ennen kuin on liian myöhäistä. 10+

Anonymous said...

Hieno arvostelu pelistä, mutta en edelleenkään voi uskoa että menit ostamaan golf Pelin

Anonymous said...

Hienoa viper7! Itse pidin myös pelistä. Olet alkanut arvosteluissasi petraamaan. Ehkä jonakin päivänä olet vielä Pelaajan toimituksessa. ;)

t: Everlast

Viper7 said...

"Yhdyn siihen, että pelissä on hyvä juoni. Terroristeilla on ydinase ja heidät pitää pysäyttää ennen kuin on liian myöhäistä. 10+"

Kun kyseinen kohtaus jossa tuosta puheltiin, täytyy myöntää että pelko kävi kurkussa juonen suhteen, mutta tämä jäi vain mitättömäksi osaksi pääjuonta.

"Hieno arvostelu pelistä, mutta en edelleenkään voi uskoa että menit ostamaan golf Pelin"

heh heh joo pyritään sitä toistoa vähentämään parhaani mukaan. Tuo toteaminen oli kuitenkin mielestäni sen verran hyvä ja kertoi myös omasta suhtautumisesta urheilupeleihin yleensä, niin päädyin myös käyttämään samaa toteamusta myös itse arvostelussa.

"Hienoa viper7! Itse pidin myös pelistä. Olet alkanut arvosteluissasi petraamaan. Ehkä jonakin päivänä olet vielä Pelaajan toimituksessa. ;)"

Hienoa saada välillä positiivistakin palautetta, täytynee ehkä vähän kiittää pelaajalaudan poppoota myös tästä pienestä petraantumisesta. Vaikka heidän tapansa ilmaista mielipiteensä blogistani ja kirjoituksistani ehkä vähän karkea onkin. Mutta huumorilla minä nuo jutut yleensä otan.

Anonymous said...

oppineet paljon