Friday, December 19, 2008

Bioshock [Playstation3]

[Pelaajia] 1
[Ikäraja] K18
[Genre] FPS
[muuta] noin 5gt asennus.

Noin vuoden X360 jälkeen pääsevät playstation3 pelaajatkin kokemaan Rapturen ihmeet. Peli on kerännyt valtavan määrän ylistystä ja ylistyksen aiheina ovat yleensä olleet pelin teema, tunnelma sekä jossain määrin myös juonikin.
Ei siis ihme että miljoonia boxilla myynyt peli päätettiin tuoda myös playstation pelaajien iloksi.

Peli kertoo tarinan miehestä joka joutuu lento-onnettomuuteen ja tämän seurauksena löytää tien keskellä valtamerta sijaitsevaan piilotettuun Rapture nimiseen kaupunkiin. Kaupunki ei ole mikään ihan tuiki tavallinen vaan se on rakennettu kokonaan veden alle.
Epäonneksi kaupungin ihmiset ovat kuitenkin seonneet täysin erilaisten geeni muokkaustensa takia ja täten ovat hyvinkin vihamielisiä pelaajaa ja muita ihmisiä kohtaan.
Bioshock kantaa varsin erikoisen juonen joka on nykypäivän mittapuulla räiskintä peleissä varsin harvinainen. Juonta tehostaa vahvasti pelialueelta löytyvät päiväkirjat ja tunnelma minkä kehittäjät ovat pelilleen saaneet luotua.
Juoni yksinään jo pitää varsin vahvasti pelaajansa otteessaan loppuun asti.
Ikävä kyllä pelin loppu jätti paljon toivomisen varaa vaikkei se varsinaisesti mikään huono ollutkaan.

Rapture on visuaalisesti yksi ehkä hienoimpia ja jollain tapaa myös eksoottisimpia ympäristöjä mitä peleissä ollaan saatu aikaan. On hämmästyttävää nähdä 50-60 luvun tyyli sekoitettuna kaupunkiin joka on rakennettu myös saman ajan teknologian päälle. Muttereita, ruuveja, jättimäisiä metalliputkia sekä ruosteista rautaa näkyy kaikkialla.
Vaikka peli onkin reilun vuoden vanha, ei tämä mitenkään järkyttävästi näy grafiikassa. Toki eihän se pärjää alkuakaan Unchartedin ja Gears of war:in kaltaisille tekijöille, mutta tällä ei kamalasti ole merkitystä pelin tarjotessa niin paljon muuta.
Tunnelma pelissä on henkeäsalpaava, harvemmin pääsee kokemaan tilanteita jossa tutkii jotain huoneita koko ajan pienessä pelossa että joku paikallisista haluaisi antaa hieman tuttavuutta rautaputken muodossa ja itsensä puolustamiseen löytyy vain pistooli muutamalla ammuksella, taustalla kaikuu BigDaddy olioiden hirviömäiset huudot sekä äänet mitä ympäristön mekaniikka saa aikaan.

Moni voisi kuvata Bioshockia aika suoraviivaiseksi räiskintäpeliksi, mutta tämä viestii mielestäni vain sitä että henkilö on pelannut peliä vaikeusasteella normaali tai alaspäin. Vaikeammilla vaikeusasteilla kuten Playstation3 versiolle lisätyllä survivorilla pelaaja pakotetaan ottamaan peli rauhallisesti hiippailen ja ympäristöä sekä omia kykyjään hyväksi käyttäen. On paljon kannattavampaa tällöin käyttää Rapturen tarjoamia erikoisvoimia jolla saa viholliset käymään toisiensa päälle kuin yrittää kaataa heitä itse haulikolla.
Tämä on harmi sillä, monet pelin erikoiskyvyistä joita pelaaja saa käyttöönsä on todella hyödyllisiä, mutta ilman suuremman vaikeusasteen tuottamia paineita ei näiden käytön opetteleminen tunnu kovinkaan järkevältä.


Pelin pieni kompastuskivi on kyllä kontrollit, niissä ei varsinaisesti ole mitään suurta vikaa mutta tähtääminen tuntuu luottavan pelaajan käyttävän auto-aim tähtäin avustusta, ja täten tähtääminen ilman tähtäin avustinta ei pääse aivan monen nykypäivän räiskintäpelin tarkkuuteen.
Myös vaihtaminen erikoiskyvyistä aseisiin ja päinvastoin on varsinkin pelin alkupuolella hyvin vierasta, mutta tähän tottuu onneksi aika nopeasti eikä mitään suurempia kömmähdyksiä käy.

Bioshock on peli jota kyllä lämpimästi suosittelen oli pelikoneena sitten kumpi tahansa. Playstation pelaajien ei kannata tässä tapauksessa pelätä että kyseessä olisi pelkkä huono käännös. Graafisesti peli voi olla lievästi epätarkempi mutta pelillisesti taas löytyy täysin uusi vaikeusaste, trophyt sekä juuri ilmestyneet haastehuoneet joilla saa varmasti mukavan määrän lisää pelattavaa.

9/10
Läpäisi SystemShock2:sen vasta pari vuotta sitten, mutta nautti joka hetkestä.

Machinae Supremacy

Tässä vuosien mittaan on tullut kuunneltua yhden jos toisenkin tyyppistä metallia, eikä kuuntelu tietysti ole tähän yhteen genreenkään mitenkään erityisesti pysähtynyt. Parhaiten omaan makuuni uppoaa metallin ohella, myös kaikki vähän underground meininki, kun populaari musiikki hyvin usein kuluttaa itsensä loppuun radiossa varsin tehokkaasti.

Underground termillä tarkoitan lähinnä näitä kiven alla olevia helmiä, jotka vielä tekevät musiikkia omaksi ja muiden iloksi saavuttamatta kuitenkaan massojen huomiota. Näissä bändeissä harvemmin haisee tuo raha, mikä on nykypäivänä turmellut monet Amerikkalaiset sekä Brittiläiset bändit. Lukuun ottamatta niitä muutamia legendoja jotka vetävät samaan malliin vaikka ikä lähenisikin jo sitä 50:nen kriittistä rajaa.

Uusin löydös tällä saralla on Machinae Supremacy. Bändi jonka musiikki nostaa tunteita pintaan erityisesti vanhemmissa pelaajissa. Pelaajissa jotka ovat kokeneet Nintendon ja C64:än ajat ja miksei myös aikaisempien koneiden.

Machinae Supremacy on luokiteltu heidän keksimäksi SID-Metalliksi, joka lähinnä tarkoittaa, että bändi käyttää metallimusiikin ohella varsin runsaissa määrin myös SID äänillä toteutettuja melodioita.

Mutta ilman sen suurempia löpinöitä kannattaa ehdottomasti mennä tutustumaan bändin tuotantoon.
Tämä on varsin helppoa, sillä bändi keräsi valtavan määrän faneja jakamalla omia kappaleitaan verkon avulla täysin ilmaiseksi. Täten kannattaa käydä katsastamassa tämä vanhempi, mutta silti varsin laadukas kokoelma musiikkia.

Machinae Supremacy netissä julkaisemat levyt.
http://www.machinaesupremacy.com/masusite/ugmusic.html
http://www.machinaesupremacy.com/masusite/jngmusic.html

Bändin Myspace sivu.

http://www.myspace.com/machinaesupremacy

Jos musiikki maistuu kannattaa harkita heidän kahden uusimman levynsä hankintaa vaikka levykauppa x:stä
http://www.levykauppax.fi/search/?q=machinae

Saturday, November 22, 2008

Arvostelu LittleBigPlanet [PS3]


[Pelaajia] 1-4 (Online 2-4)
[Ikäraja] K3
[Genre] tasohyppely, tasoeditori.








Konsoleilla on jo pidemmän aikaa puheltu käyttäjien luoman sisällön tärkeydestä, ja kuinka tämä on tulevaisuutta. Mutta silti tähän päivään mennessä pelaajat ovat saaneet tottua, joko tietokoneella monimutkaisien editoreiden, tai konsoleilla liiankin yksinkertaisten palikka editorien kaltaisiin räpellyksiin. Ensimmäinen kunnon yritys tuli Unreal3:n mukana jossa tavoitteena oli tuoda modit tietokoneelta konsoleille, mutta itse peli jäikin sitten käyttäjien puolesta unholaan.
Käyttäjien luoman sisällön kulkemaa tietä on myös mutkistanut laitevalmistajien halu myydä lisäsisältöä peleihin, sekä asiattomien jaksojen moderointiin liittyvät kustannukset ja ongelmat.

Yllättäen pieni Brittiläinen pelitalo Media Molecule (lyhyesti: MM)otti tämän haasteellisen tilanteen vastaan tiputtaen ensiesiintymisellään monen toimittajan leuat lattiaan, joka oletetusti nosti myös pelaajien keskuudessa, hype kertoimen taivaisiin.
Pelin luvattiin tuovan pelaajille lähes täydellisen vapauden omien kenttien luomiseen, sekä näiden jakamiseen muiden kanssa.

Lähin genre mikä LittleBigPlanet:tia kuvaa, on yllättäen tasohyppely, ja tähän perustuu myös pelin yksinpelikampanja. Mutta nähdessään pelin käyttäjien tekemiä jaksoja, on peliä hyvin vaikea luokitella tiettyyn genreen, sillä editorilla onnistuu kaikki tarinapohjaisista seikkailupeleistä laskimeen saakka.
Yksinpelikampanja tarjoaa jo yksinään varsin tuhdin annoksen pompittavaa ja keräiltävää. Mielenkiintoista tässä on myös että se on tehty kokonaan pelin omalla editorilla ja esittelee editorin taipuvuutta toinen toistaan ihmeellisimmillä asioilla. Välillä kiipeillään kirahvien kauloissa ja välillä taas väistellään ohjuksia sotilastukikohdassa.
Jaksojen vaihteleva teema ja tyyli tuovat mukavasti vaihtelua, joten meno ei käy tylsäksi missään vaiheessa. Mitään juonellista suureeposta on yksinpelikampanjasta odottaa, mutta siinä riittää tekemistä vaativammallekin pelaajalle ja samalla kattaa myös sosiaalistenkin pelaajien bailujen pelitarpeet neljän pelaajan moninpelillään.

Pelin yksi vahvuuksista on ehdottomasti se, että se sopii kaikille ikään ja sukupuoleen katsomatta.
Pelissä ohjattavien Sack-poikien ja tyttöjen liikuttaminen ei ole ylivoimainen tehtävä juuri kenellekään. Ohjaus koostuu lähinnä eri suuntiin liikkumisesta, hyppimisestä ja esineisiin tarttumisesta. Ainoa mitä kontrolleilta jää kaipaamaan on tarkkuutta, erityisesti pelin loppupuolella jossa voi mennä usea yritys jopa vähän kovemmillakin pelaajilla, kenttien ollessa piukassa tarkkoja hyppyjä ja kerrasta tappavia sähköesteitä.

Pelin suurin osuus on kuitenkin verkossa. Muiden pelaajien tuhannet kentät takaavat pelattavaa lähes loputtomiin. Pelaajat ovat jo nyt saaneet aikaan todella hämmästyttäviä luomuksia. Löytyy Tetristä, laskinta, avaruusräiskintää, kilpa-ajoa, tarinoita, sävellyksiä sekä minipelejä.
Näitä voi tietysti pelata yksin, kaveriporukassa ja miksi ei myös täysin tuntemattomien kanssa.
Vaikka jaksoja onkin viimeisien lukujen mukaan jopa 100,000 niin kannattaa varautua myös siihen, että laadukkaita tuotoksia tuosta on ehkä reilu prosentti. Useimmat pelaajat tuntuvat vain näpertävän editorilla jotain satunnaisia temppuja, jotka he muokkaavat jaksoiksi. Ei silti ihmekään, sillä laadukkaan jakson tekeminen vaatii parhaimmillaan enemmän aikaa kuin monet pelit.
Mutta mitäpä olisi nettipeli ellei oman persoonallisuuttaan saisi oman hahmonsa kautta tuoda esille.
Tähän löytyy läjä vaatteita ja varusteita joiden avulla hahmostaan saa hyvinkin persoonallisen.
Tietty väreillä on suuri osuus asiassa joten peli antaakin pelaajalle työkalut myös hahmojen vaatetuksen värittämiseen vaikka se onkin hieman hankalasti toteutettu.
Vaatteet värittään aivan kuten eri palaset editorissa, eli tarroilla. Tämä toimii yllättävän tehokkaasti mutta aina ei saa haluttuja lopputuloksia tai väärä kohta vaatteista tai vartalosta värjääntyy.
Mutta kun asustus on saatu valmiiksi voi tämän helposti tallentaa asuvalikoimaan välttäen koko prosessin uudelleen aloittamista.



Audiovisuaalinen anti ei ole pelin kannalta kovinkaan merkittävää , mutta tärkeimmät asiat on saatu mukaan.
Peli pyörii sulavasti ja mitään pätkimisiä ei esiinny ellei verkkopelissä sitten verkkoviivettä iske ruudulle. Hahmot liikkuvat uskottavasti ilmeillen pelaajan ohjastamana. Yksinpelikampanjassa musiikit tuovat peliin selvästi oman tunnelman, johon kehittäjät ovat varmaan pyrkineet. Näitä samoja kappaleita kuitenkin pyöritetään myös käyttäjien tekemissä jaksoissa, joten niitä toivoisi kyllä rutkasti lisää. Parasta tietysti olisi jos omia sävellyksiä tulevaisuudessa saisi jaksoonsa ahdettua.



LittleBigPlanet on suositeltava ostos kaikille, joita ei pelin lapsille ja lapsenmielisille suunnattu ulkoasua ja tarina haittaa. Peli tarjoaa tästä huolimatta paljon, niin yksittäisille pelaajille kuin seurassa pelisessioita harrastaville. Peli on kuitenkin hyvin nettiriippuvainen ja nettipelin ollessa yli puolet pelin oikeasta sisällöstä, voi yksinpeli olla sisällöltään aika tynkä vaikka pelattavaa kyllä löytyy.
LittleBigPlanet on myös kauttaaltaan suomennettu joten kielimuuri ei ole este edes perheen pienemmille
-----------

10 / 10
Tuhlannut editoriin tuhottomasti aikaa..
-----------



LittleBigPlanet tasoeditori

Monet arvostelijat ovat tuskin kyenneet testailemaan itse editoria kovinkaan syventävästi kiireisten aikataulujensa puolesta, mutta myönnän itse käyttäneeni siihen jo yhteensä varmaan lähemmäs 50-100 tuntia jaksoja tehden, sekä eri vempeleiden toiminta periaatteita opetellen. Välillä kyllä harmittaa, kun ei saa samanlaista intoa koulunpenkillä, sillä tällaisella paneutumisella olisin varmaan luokan parhaimmistoa. Täksi pyrinkin luomaan vähän syvemmän katsauksen itse editoriin.

LittleBigPlanet tasoeditori ei ole lähimainkaan samanlainen tasoeditori kuin ollaan PC maailmalla totuttu näkemään. Editori pyrkii tästä huolimatta lähes samankaltaiseen vapauteen, mutta paljon helpommilla työkaluilla. Näin tietotekniikan insinöörinä voisinkin kuvailla editorin toimivan enemmän yksinkertaisen mekaniikan tavoin.
Kuvittele eteesi työpöytä, jossa voit loihtia eteesi haluamasi kokoisia, muotoisia palasia haluamistasi materiaaleista. Näitä voit sitten liimata ja liittää toisiinsa muttereilla, liimalla, ja erilaisilla moottoreilla. Tämä yksinään mahdollistaisi jo yksinkertaisten tasohyppely kenttien luomisen.
Mutta LittleBigPlanet lisää tähän vielä useita kytkimiä ja vipuja joilla voi toteuttaa todella monimutkaisiakin kytkentöjä.
Kaikki toimii fysiikan lakien mukaan, tähän tietysti löytyy pelillisiä kiertoteitä, mikäli haluaa näistä laeista poiketa vaikka ilmestyvillä esineillä ja painovoimattomilla alustoilla.

Tasoeditorilla löytyy kyllä myös paljon heikkouksia, monet kytkennät ja temput vaativat enemmän säätämistä kuin oikeasti olisi tarvetta, simppelin tapahtuman luominen, voi verottaa useita tunteja jo pelkkien kokeilujen ja suunnittelun kanssa. Perus Ei, ja, tai porteille olisi tarvetta jo pelkän rajoitetun muistin takia .
Muistista päästäänkin sitten toiseen ongelmaan, sillä liiankin usein huomaa jo jakson toteutuksen puolivälissä, että kaikki haluama ei jaksoon mahdukaan, tai jokin palanen on liian monimutkainen.
Tällöin jaksoa joutuu paloittelemaan ja yksinkertaistamaan tai rankasti vain lyhentämään.
Heikkouksiin kuuluu myös eri esineiden ja osien ryhmittäminen, editori kun toimii välillä liiankin automaattisesti ja esineitä ei aina onnistu liimaamaan tai kiinnittämään haluttuun kohtaansa, ja mikäli unohtaa jonkin esineen irrottaa voi taso hajota hienosti kasaan jolloin voi joutua kelaamaan takaisinpäin useamman kerran.
Näitä oppii kyllä ajan myötä yhä enemmän välttämään, mutta ne voivat pahimmillaan aiheuttaa pelaajalle harmaita hiuksia ärräpäiden kera.
Mielestäni pahin puute löytyykin kameran älykkyydessä, tai sanotaan nyt sen ohjaamattomuudessa.
Liian usein tulee painettua ohi jostain pienemmästä esineestä ja valittua taustalla oleva isompi objekti. Tällöin kamera siirtyy automaattisesti kuvaamaan isompaa objektia, tämä ei kuitenkaan ole kovin mukavaa jos tämä objekti on kooltaan huomattavasti pienempää suurempi jolloin kamera lipuu kauas taakse ja palautuminen kestää aivan liian kauan. Lisäksi vain harvoin pelaaja pääsee kameraa liikuttamaan haluamallaan tavalla. Tämä osoittautuu myös ongelmaksi kun pitää jotain tiettyä kytkintä alkaa säätämään ja sen edessä olevan esineen ohi ei voi kytkintä valita sitten millään. Useimmiten edessä olevan kyhäelmän joutuu purkamaan aivan täysin päästäkseen takana olevan kytkimen kimppuun.

Ongelmista huolimatta opettelemalla voi editorilla saada aikaan mitä ihmeellisimpiä jaksoja ja asioita. Kysymys ei ole enää se että mitä editorilla voi tehdä vaan miten se tehdään.
Saako tarinankerrontaa monipuolistettua suurilla kytkin virityksillä, mitkä olisi paras tapa toteuttaa räiskintäpeli tai miten saa robotin kävelemään.

Pelistä löytyy myös pari julkaisemaani jaksoa, joten käykää ihmeessä katsomassa!

Wednesday, October 22, 2008

Arvostelu Wipeout HD PS3


[Pelaajia] 1-2 (Online 2-8)
[Ikäraja] K3
[Genre] kilpa-ajopeli
[muuta] 2gt, saatavilla vain PSN storesta.






Pienen kahden pelin mittaisen käsikonsoli pyörähdyksen jälkeen, Wipeout pelisarja palaa jälleen kotikonsoli muotoon alustana oletetusti Ps3. Wipeout on myös niitä ensimmäisiä pelejä, joita julkaistaan kokonaisina Playstation store:ssa levy julkaisun sijaan.
Peli vaatii kovalevyltä noin 2GT vapaata tilaa, joka on kyllä todella vähän kun vertaa pelin pelattavan määrään, mutta pelin hankkivien kannattaa silti varata lisää mahdollisten lisäpakettien ilmestyessä.









Niille jotka eivät ole ennen sarjaan tutustuneet sanottakoon, että kyseessä on hieman F-zeron kaltainen futuristisilla lentävillä ajoneuvoilla käytävä kilpa-ajopeli. Ajoneuvot paahtavat hurjia nopeuksia mitä mielikuivitteisemmilla radoilla. Viimeisissä nopeus luokissa ajoneuvot paahtavat jo niin lujaa, että radan tunteminen on ja ajoneuvon hallinta on pakollista, mikäli haluaa pärjätä.

Wipeout HD on eräänlainen sekoitus PSP:llä nähdyistä Pure ja Pulse peleistä. Molemmista on otettu sekä ajoneuvoja, että ratoja. Nämä on tietysti muokattu graafisesti aivan uuteen uskoon ja peli pyöriikin erittäin sulavasti, vaikka ympäristö välillä suorastaan vilahtaa silmissä vauhdin säestämänä. Grafiikka on varsin silmiä hivelevää ja yksityiskohtia riittää ja pinnat jaksaa kiiltää.
Myös pelin alueet-pelimuoto on todella kaunista katsottavaa, se miten pelimuodon jaksot yhdistää värien kanssa leikin musiikkiin ja pelaajan etenemiseen on ihailtavaa katsottavaa. Asiassa eniten hämmästytti se, että homma ei rajoitu pelkästään pelin omiin kappaleihin vaan myös kaikki kappaleet mitä kovalevylle on talletettu vaikuttavat jakson välkehdintään. Voi vain kuvitella minkälainen pelimuodon olisi pitänyt olla ennen kuin se joutui muokkauksen kohteeksi, epilepsia testeissä epäonnistumisen takia.









Pelin uramoodi antaa varsin kattavan määrän ajettavaa, mutta jää tästä huolimatta hieman kuivaksi kokoelmaksi ennalta määritettyjä kilpailuja. Nämä on kuitenkin läpäistävä jos haluaa avata kaikki alukset sekä radat.
Ratoja riittää ja niiden ollessa lähinnä paranneltuja graafisesti paranneltuja versioita Wipeout puren ja pulsen parhaista radoista voi niiden olettaa olevan myös laadukkaita sekä vaihtelevia.
Aluksista ei nyt vai aivan samaa mennä sanomaan, sillä nämä tuntuvat hyvinkin samanlaisilta, ja eron huomaa lähinnä vain korkeimmalla Phantom nopeusluokalla, joten päädyin yleensä siihen nopeimpaan mahdolliseen.
Vaikeustason käyrä voi uusille pelaajille olla kohtuu jyrkkä, mutta se on kuitenkin merkittävästi aiempia Wipeout pelejä armollisempi. Uudetkin pelaajat pääsevät helposti mukaan pienellä harjoittelulla.
Dualshock toimii aluksen ohjaamiseen loistavasti vaikka olenkin hieman jo tottunut R2/L2:n käyttämiseen kaasuna ja jarruna. Wipeout:ssa nämä toimittavat ilmajarrujen virkaa joka ei kamalasti eroa psp:n vastaavasta ratkaisusta. Ohjattavuudesta ainoa asia joka jää kismittämään on pyörrekierteen tekeminen, tämä onnistuu ilmalennossa vasenta analogitattia vatkaamalla vuoronperään vasempaan ja oikeaan. Tämä ratkaisu tuntuu onnistuvan vain valitettavan harvoin ja kaiken lisäksi se ei povaa pitkäikäistä elinikää ohjaustatille.









Peli monipeliominaisuudet haarautuvat kahden pelaajan jaetulle ruudulle käytävään kamppailuun sekä internetin välityksellä käytävään 8 pelaajan nettimittelöihin.
Nettipeli itsessään toimii hyvin, ja lagia ei paljoa ole muutaman pelisession aikana nähnyt, mutta esimerkiksi kaverin seuraaminen peliin ei onnistu ja joitain tärkeitä pelisessioiden luontiin tärkeitä ominaisuuksia kuten salasanoja en ainakaan itse nähnyt missään.

Peli sisältää myös Trophy tuen, mutta jotkut trophyt vaativat jo sellaisia suorituksia että platina trophyn edestä todellakin saa sitä työtä tehdä.

8½ /10
Ajaa zonea syvässä transsitilassa pääsemättä kuitenkaan subsonicista eteenpäin

Sunday, September 14, 2008

Motorstorm2: Pacific drift Demo



Yllätyin positiivisesti, kun löysin sähköpostistani mainoksen tulevasta Motorstorm2 pelistä.
Itse mainos ei kuitenkaan ollut se ilon aihe, vaan koodi jolla pääsisin lataamaan kyseisen pelin Demon.
No en siinä turhaan aikaillut, vaan kävin lunastamassa Demon ja pistin noin 600mt demon asennus tiedoston latautumaan.

Päästessäni vihdoin pelaamaan, huomasin jo valikoissa pari merkittävää parannusta pelin edeltäjään, joka on koristanut monen eurooppalaisen Ps3 pelaajan hyllyjä koneen julkaisusta asti.
Nämä parannukset olivat tietysti edeltäjään päivityksellä tullut autojen valitsemisen nopeentaminen, jaetun ruudun moninpeli, sekä huomattavasti paremmat valinnat taustamusiikin suhteen. Edeltäjän musiikit kuulostivat hyvin kuluneilta ja korvat suorastaan vaativat kovalevylle tallennettujen kappaleiden toistomahdollisuutta, jota ei kuitenkaan koskaan saapunut. Demossa ei omat kappaleet soi, mutta tätä ominaisuutta ollaan ainakin luvattu koko versioon.

Kuten mainitsin, demossa pääsee testaamaan myös jaetunruudun kaksinpeliä, jossa pääsee testaamaan myös 3 eri ajoneuvoa mitä yksinpelissä. Koko versiossa pitäisi olla jaetunruudun mahdollisuus aina sinne neljään pelaajaan asti, mutta saa nähdä tuleeko mukaan myös mahdollisuutta pelata neljällä pelaajalla myös verkossa.

Demon rata sijoittuu trooppisen vuoren rinteelle. Jakso on paljon pienempi mitä ensimmäisessä Motorstorm:ssa nähtiin, mutta koosta huolimatta siihen on saatu sisällytettyä useita eri reittivaihtoehtoja. Graafisesti se ei yllä aivan samanlaisiin fiiliksiin mihin edeltäjänsä pystyi kauniilla aavikko maisemilla, ei sillä etteikö peli näyttäisi visuaalisesti edeltäjäänsä paremmalta mutta ainakaan demon jaksossa mitään hurjaa harppausta ei olla tehty kasvillisuutta luukuunottamatta.

Mainittakoon myös että tekoäly tuntui ainakin demossa paljon skarpimmalta kuin kuminauha tekoälyllä varustetut edeltäjä. Tunarointia ei anneta samalla tapaa anteeksi ja hyvät ajotaidot palkitaan paremmalla sijoituksella. Toivottavasti tämä kattaa loppuun asti eikä kilpailut ratkea ainoastaan viimeisen kahden mutkan perusteella.

Blogin ulkoasua päivitetty



Päätin päivitellä blogin ulkoasua. Väriteemana on edelleen rauhallinen yhdistelmä mustaa ja harmaata.
Muita muutoksia on Konsolifin sivuston RSS ja viisi viimeisintä uutista löytyy myös sivupalkista. Myös SCEA:n Playstation portable ID:n lisäsin ylempään sivu palkkiin. Muuten blogi on ominaisuuksiltaan samankaltainen mitä vanha.
Uusi banneri tosin täytyy vielä väsätä, mutta siihen asti ylhäällä oleva blogspotilla tehty otsikko palkki saa kelvata.

Saturday, September 6, 2008

SOCOM: Confrontation previikkaa.



Sain kuin sainkin napattua yhden Beta koodeista Socom: confrontation betaan ja jonkin verran on myös peliä ehtinyt pelaamaan. Mitään salassapito sopimuksia ei tietääkseni näkynyt, joten puhe pelistä pitäisi täten olla myös vapaa.

Astetta realistisempaa räiskintää
Mainittakoon näin heti alkuun niille jotka eivät ole Socom pelejä pelanneet, että kyseessä ei todellakaan ole mikään Call of Duty4 kolmannesta persoonasta. Pelin tempo on hitaampi, meininki muutamaa astetta realistisempaa ja tietysti myös tiimipohjaisempaa.
Pelaajat kaatuvat muutamasta ammuksesta joten lipas riittää parhaimmillaan useammankin pelaajan päiviltä pistämiseen.
Aseiden rekyyli on huomattavasti suurempaa mitä monissa peleissä, joten asevalintaa tehdessä kannattaa todellakin miettiä haluaako lähitaistelussa tehokkaamman konepistoolin, vaiko pidemmälle matkalle tehokkaan kiväärin. Myös hahmon nopeus on vahvasti varusteista kiinni, sillä täyspakkaukseen pukeutunut sotilas häviää selvästi juoksukilpailussa kevyemmin varustetulle sotilaalle.
Tästä syystä panssareiden ja varusteiden painoa kannattaa asevarikolla pitää ehdottomasti silmällä.

Kaupunkisotaa lähi-idässä
Kenttiä Beta/Demo:ssa on vain yksi josta löytyy kaksi eri kokoa. Vanhoille Socom konkareille jakso voi olla tuttu (Crossroads). Jakso on sijoitettu kuivaan ja hiekkaiseen kaupunkiin jossain lähi-idässä. mielenkiintoisena lisänä kartasta löytyy tietysti myös päivä ja yö vaihtoehdot.
Erot näkyvyydessä yöllä ja päivällä ovat merkittävät. Tehokkaasti maastoutuneet sotilaat ovat lähes näkymättömiä kaupungin pimeillä kujilla, tehden yökiikareiden käytöstä todellakin suotavaa.

Puhumme suomea
Mainitsemisen arvoista on ehdottomasti myös pelin lähes täysi suomenkielisyys. Suomenkielinen dubbaus kuulostaa jälleen kuin suoraan jostain Disney leffasta napatulta. Siitä joko pitää humoristisessa mielessä tai sitä vihaa. Joka tapauksessa sen saa pois vaihtamalla Ps3:n järjestelmä kielen englannin kieliseksi. Mutta kyllä se vain antaa jonkin verran lisä huvia kun pääsee herjaamaan vihollisia toinen toistaan typerämmän kuuloisilla suomenkielisillä lausahduksilla kuten "Mullan alle siitä!" tai "Olisi varmaan kannattanut osua" tai ehkäpä "tuskin kukaan noin kykenemätöntä sotilasta jää kaipaamaan".

Kallistus oikealle
Liikkeen tunnistus on ovelassa käytössä, mutta sen toimivuudesta on ristiriitaisia mielipiteitä.
Kääntämällä ohjainta ylöspäin saa hahmonsa kurkkaamaan suojan takaa, kääntämällä vasemmalle tai oikealle hahmo kurkkaa oletetusti vasemmalle tai oikealle. Alaspäin ohjainta vääntäessä sotilas menee taas paremmin suojaan tai piiloon. Homma toimii hyvin mutta ongelmana on monelle varmasti ohjaimen normaali asento. Kaikki eivät pelaa ohjain samassa asennossa kädessä ja esimerkiksi oma ohjaimeni on aina hieman vinossa. Tämä aiheuttaa sen että hahmoni ei juurikaan kulje kumarassa. Joka tapauksessa, se tarjoaa pelaajalle neljä "ylimääräistä suuntanäppäintä"

Virheitä löytyy kuten beta versioissa normaalisti
Kyseessä on silti vielä beta joten peli sisältää myös paljon virheitä joita tullaan korjaamaan ennen pelin lopullista julkaisua, ja julkaisun jälkeen päivitysten muodossa. Pelien latautuminen voi kestää jopa 5-30 minuuttia. Pelatessa esiintyy välillä nykimistä, ja graafisia bugeja on siellä täällä.

Wednesday, August 27, 2008

Arvostelu SoulCalibur IV [PS3]

[Pelaajia] 1-2
[Ikäraja] K16
[Genre] tappelupeli
[muuta] vapaaehtoinen noin 2gt asennus

Namco:n yksi suosituimmista tappelupelisarjoista on jälleen palannut. Ja tällä kertaa molemmille tehokonsoleille Playstation2:sen sijaan, joten on oletettavaa että myös entistä kauniimpana ja ehkä jopa jossain määrin muodokkaampana. Sarja sai alkunsa Playstation:illa SoulBlade pelin muodossa, mutta varsinaisesti huomiota herätti vasta Dreamcast pelikoneelle julkaistu ja uudelleen nimetty SoulCalibur. SoulCalibur II julkaistiinkin Ps2, NGC ja Xbox konsoleille ja erikoisuutena tässä oli exclusiiviset hahmot, Pleikkari sai Heihachin, Nintendo nappasi Link:in ja Xbox kuritti Spawn:lla.
Tämä ei kuitenkaan jatkunut kolmanteen osaan joka julkaistiin ainoastaan Playstation2:lle.

SCIV jatkaa perinteistä linjaansa, ja tarjoaa pelaajille sitä samaa vanhaa uusilla hahmoilla, aseilla, paremmalla grafiikalla ja pienillä pelillisillä muutoksilla. Mukaan on myös ängetty pari hieman odottamattomampaa hahmovalintaa vierailevien tähtien suhteen, sillä tällä kertaa mukana on Tähtien sodasta tutut Darth Vader(Ps3), sekä Yoda(X360). Näiden lisäksi myös The Apprentice (tai tuttavammin Star killer, joka on tulevan Star Wars: Force unleashed pelin päähenkilö) on saanut oman paikkansa SCIV:n hahmokaartissa.
Näistä ainakin Darth Vader ja The Apprentice antavat mukavan lisämausteen voimaan pohjautuvilla liikkeillään, joiden ylikäyttö voi kuitenkin tuoda ikäviä käänteitä taistelussa.
Hahmot ovat kutakuinkin tasaväkisiä SCIV:n muiden hahmojen kanssa, vaikka Vader vaatiikin hieman enemmän harjoittelua.

Yksinpelinä en kuitenkaan lähtisi peliä suosittelemaan sillä, tappelupelit pääsevät usein oikeuksiinsa vasta kavereita vastaan pelaillessa. Yksinpelin tarinamoodi on läpäisty muutamassa minuutissa ja juonta on tarjolla vain pienen tekstinpätkän ja pienimuotoisen loppuanimaation muodossa. Tiettyä lisäintoa tietysti tuo oman hahmon luonti ja hahmojen käyttötason maksimointi, jonka avulla hahmoille saa lisättyä haluamiaan erikoiskykyjä ja aseita tehden näistä entistä tehokkaampia. Tämä kuitenkin menettää tarkoituksensa, ellei lopullisella hahmolla pääse antamaan kaverille turpasaunaa.
Tarinamoodin lisäksi peli tarjoaa myös erillisen tornitilan jossa kavutaan tornia ylös tai alas.
Tässä tarkoituksena on lähinnä edetä tornissa kerros kerrokselta ylemmäs pistämällä kumoon valmiiksi erikoiskyvyillä varustettuja hahmoja hyödyntäen pelin hahmoeditoria.
Suolana tässä on tietysti se, että jokaisessa taistelussa on oma salainen asia joka pitää taistelussa tehdä että saa avattua lisää erikoisesineitä hahmoilleen.
Torni itsessään on hyvin puuduttavaa vääntöä, ja onneksi peli tarjoaa myös vaihtoehtoisen reitin näiden avaamiseen.

Vaikka yksinpeli voikin käydä pidemmän päälle tylsäksi, antaa nettimoninpeli pelille huomattavasti lisää puhtia. Tätä voi harrastaa monella joko tietyn kaverin kanssa lähettämällä PSN kutsun tai taistella satunnaisia henkilöitä vastaan. Arvoaan tai tasoaan voi nostaa ranked tilassa, joista osa on miellyttäviä matseja osaavia ja edes yrittäviä pelaajia vastaan, ja osa taas taidottomia yhden tai kahden liikkeen pelaajia vastaan. On hyvinkin valitettavaa miten nössöillä tavoilla parilla pelin hahmolla voi pelata, ja tähän voi vain toivoa päivitystä. Mikäli haluaa miellyttäviä pelejä, kannattaa mahdollisesti haastaa vain kavereita tai pysyä pois tasoja nostavista mittelöistä.

Visuaalisesti peli tarjoaa silmäkarkkia tavalla tai toisella, erityisesti naispuoleisten hahmojen rintavarustukset ovat hyvin usein varsin kookkaita ja vaatetukset toinen toistaan paljastavampia ja pelin tuoma uusi ominaisuus jonka avulla vastustajan haarniskat ja vaatteet voivat myös rikkoutua hahmon päältä tehden taisteluun keskittymisestä entistä hankalampaa ainakin.
K16 leima voi olla jossain määrin liitännäinen myös tähän eikä vain pelin muuten verettömiin tappeluihin. Taistelualueet ovat perinteistä SCIV:tä, löytyy tropiikkia, raunioita, lautta, linnoitusta, temppeliä ja mitä muuta odottaakaan pelisarjalta. Valitettavasti taustat pysyvät taustoina, ja taisteluareenat ovat perinteisen pyöreitä tai neliömäisiä eikä ympäristöä pääse juurikaan käyttämään hyväksi.

Peli ei mässäile uusilla ideoilla, mutta tarjoaa edelleen sitä samaa vanhaa SC laatua mitä on totuttu saamaan. Kauniimmat grafiikat, entistä ehompi hahmoeditori sekä loistava moninpeli mikäli omatasoisia pelaajia löytyy tekevät pelistä kuitenkin parhaan tappelupelin Playstation3 konsolilla.
Tosin kilpailioita saanee odottaa ensivuoden alkuun jolloin Tekken saa kuudennen osansa.

9/10
Ei kai vaan taas Kilik...

Sunday, August 10, 2008

Konsolivalmistajien nettisivujen nykyistäminen.







Internet-käyttäjien määrä kasvaa päivä päivältä ja sivustot kehittyvät. Blogien kuten tämä, määrä on hurjassa kasvussa. Youtube, Myspace, Facebook, sekä muut vastaavat sivustot nauttivat valtaisasta suosiostaan ja antavat käyttäjien tuoda omia persoonallisia tuotoksiaan esille, mitä erikoisemmilla tavoilla.
Nykyään myös pelien ja laitteistojen kehittäjät oppivat virheistään paremmin ja voivat kehittää tuotoksiaan käyttäjien ehdotuksien avulla. Tämä taas tekee heidän laitteista, peleistään, sivustoistaan tai ohjelmistoistaan huomattavasti laadukkaampia, monipuolisempia ja käyttäjäystävällisempiä.
Useat pelifirmat ja konsolivalmistajat blog:aavatkin nykyään omilla virallisilla blogeillaan entistä enemmän, tämä tuo heidät lähemmäs kuluttajia ja he voivat halutessaan klaarata läpi kuluttajien mietteitä vaivatta.

Nykyään internet on portaali niin informaation, kuin viihteen pariin. Konsolit ovat ottaneet suuria askeleita kohti uuden ajan nettipelaamista, sekä yhteisöjä.
Ja nykyään löytyy järkyttävä määrä eri foorumeita, blogeja sekä nettisivuja jotka liittyvät kuitenkin kaikki saman konsolin alueeseen, tähän kun vielä lisätään pelaajien omat profiilit saavutuksineen ja omine blogeineen on kokonaisuus todella suuri. Tästä herääkin sitten aivan uusi kysymys: miksi nämä kaikki rakennettu erilleen?
On naurettavaa että pelaaja joutuu rekisteröitymään kymmenille eri foorumeille ja blogeille jotta hän saa näihin vastata, puhumattakaan vielä omasta blogistaan ja profiilistaan. Mikä estää näitä kahta suurta yritystä luomasta valtavaa Ps3 ja X360 sivustoa joka yhdistäisi nämä sivustot yhden sivuston alle

Nämä sivustot voisivat sisältää:

Pelaajien omat tilat blogilla, profiililla ja ja kommentti seinämällä
Pelien omat tilat johon tulisi automaattisesti peleihin liittyvät blogimerkinnät
Sisäisten pelitalojen omat tilat blogeillaan.
Playstation us blog kaltaiset blogit mantereesta riippumattomina josta saisi lukea haluamansa
Foorumit jotka sisältäisivät omat tilat jokaiselle pelille
PSN PC kauppapaikka
etc

Sivuston perusominaisuudet täytyisi tietysti olla saatavilla useilla eri kielillä. Tällainen universaali sivusto helpottaisi ja parantaisi huomattavasti sivustojen käyttöä eikä tarvetta olisi kuin sille yhdelle tunnukselle. Puhumattakaan kuinka helppoa näitä olisi päivittää.

Eli miksi esimerkiksi Sony ei julkaise sivustoa jossa olisi kaikki Playstationiin liittyen
onko tällä blogien, foorumien ja sivustojen erottelemisella jokin järkeväkin selitys?

Sunday, July 13, 2008

2.40/2.41 Päivitys




Playstation3 konsolit saivat vihdoin odotetun 2.40 päivityksen. Kyseinen päivitys lisäsi vihdoin pelin aikana toimivan XMB(cross media bar) valikon joka kyllä olisi kuulunut olla laitteessa jo julkaisussa. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tämä ominaisuus vaikuttaa todella hiotulta ja se toimii moitteetta myös vanhemmissa peleissä. Pientä ruudunpäivitys ongelmaa voi huomata riippuen pelistä ja pelin kohdasta. Mutta muuten homma toimii yllättävänkin hyvin. Lisättäväksi jää lähinnä pelin aikaiset PSN chatti huoneet.

Ehkä hieman yllä mainitun ominaisuuden varjoon jäänyt ominaisuus on mahdollisuus musiikkien toistamiseen pelissä. Harmillisesti tämä ei kuitenkaan toimi aivan kuten moni haluaisi, sillä pelin pitää tukea ominaisuutta. Näitä pelejä ei kuitenkaan vielä ole joten ominaisuutta ei pääse käyttämään.

Kolmantena uutena ominaisuutena on Trophyt eli näin Konsolifinin kutsuma nimeä apinoiden Trofee. Kyseinen ominaisuus on enemmän tai vähemmän XBL saavutusten kaltainen lisäys Playstation peleihin. Mielenkiintoisena erona kuitenkin tulee roolipelimäinen kokemustaso systeemi ja platina trofee, joiden yhteistyöskentely antaa syyn myös pienempien palkintojen metsästämiseen.
Homma vaikuttaa toimivan hyvin, mutta tätä tukevien pelien määrä on vielä tasan yksi (SSHD)
toivottavasti uusia ominaisuutta tukevia pelejä saapuu markkinoille mahdollisimman nopeasti sekä vanhemmista peleistä edes osa saisi päivityksen lähipäivinä. Ainoana hieman ärsyttävänä tekijänä hommassa on tuo päätös, että kaverilistan henkilöitä painaessa siirrytään heti heidän pelaajakorttiinsa, tämä ärsyttää yleensä tilanteissa jossa pitäisi äkkiä vastata heidän viestiinsä.

Myös Playstation store hyötyi päivityksestä ja kuvakkeet latautuvat nyt huomattavasti nopeammin mitä ennen.

Blogi päivitys:

Tuli tuossa lisättyä blogiin Playfire:n Trofee kortti. Harmillisesti Psn ei ole vielä tarjoa omaa palvelua joka nappaisi tiedot suoraan PSN tililtä joten trofeet joutuu itse aktivoimaan sivustolta.
Mutta varsin pätevä XBL pelaajakorttien apinointiin kyseessä silti olevan.

Mikäli haluat oman luoda niin sen saa helposti klikkaamalla tuota minun pelaajakorttia.

Monday, June 30, 2008

Metal gear solid 4: Guns of the patriots [PS3][Arvostelu]


[Pelaajia] 1 verkossa: 2-16
[Ikäraja] K18
[Genre] toiminta stealth


MGS, sarja jonka ensimmäistä osaa tuli joskus aikoinaan NES:llä ensimmäistä kertaa kokeiltua.
Muistan myös edelleen pelin ikimuistoisen alun, jossa pelaaja heitettiin keskelle metsää ja seuraavassa ruudussa oleva sotilas nukkui vartiossa. Ikävä kyllä, en peliä omistanut ja kokeilut tämän klassikon osalta jäivät lyhyeen. Metal gear solid saapui silmieni eteen jälleen playstation konsoleilla, jota en jostain syystä kuitenkaan hankkinut. Pelin pelaaminen omalta osaltani oli lähinnä muiden auttamista, lähinnä sen takia että, olin nähnyt serkkuni ja parin muun kaverin pelin läpäisevän.
Ensimmäinen alusta loppuun läpäisemäni MGS oli kuitenkin vasta Playstation2:sen Metal gear solid 2: Sons of liberty, en pitänyt peliä mitenkään huonona pelinä, vaikka Raiden päähenkilönä monien silmissä nostikin tietynlaista vastenmielisyyttä.
Metal gear solid 4 on ensimmäinen sarjan peli jonka olen omaan pelihyllyyni lainaamisen sijaan hankkinut, ellei sitten Solid snake:n pyörähdystä Gameboy colorilla oteta huomioon.

Ennakko odotukseni julkaisua kohtaan olivat korkealla, se valtava hype mitä peli oli saanut alleen, tuotti myös jonkin sortin epäilyksiä peliä kohtaan. Vain harva peli kykenee nostamaan itsensä hypen yläpuolelle. Mutta on hienoa olla välillä väärässä.

Metal Gear solid 4: Guns of the Patriots on todella hiottu tekele, eikä peli pelin laatu rajoitu vain moninpeliin kuten monilla nykypeleillä on tapana. Pelin juoni kokoaa nerokkaasti yhteen kaikki aiemmista peleistä selvinneet hahmot, ja kertoo heidän tarinansa loppuun tavalla jota ei voi kuin ihailla. Juoni sai minut useaan otteeseen arvuuttelemaan mitä seuraavaksi tapahtuisi, mutta jokaisella kerralla käsikirjoitus tuntui nauravan olettamuksilleni ja juoksevan aivan eri suuntaan. Juoni sisältää vielä julmetusti nippelitietoa ja viittauksia aiempien osien tapahtumiin tämä voi tietysti hieman hankaloittaa juonen käsittämistä niiltä jotka eivät ole aiempia osia pelanneet.
Hauska myös huomata että pelistä näytetyt pätkät eivät paljasta juonesta yhtään mitään, vaan johtavat pelaajan aivan täysin väärille jäljille.

MGS4 saattaa sarjan juonellisesti todella kunnioittaen ja tyylikkäästi sarjan haudan lepoon.
Pitkät välinäytökset, jotka ovat parhaimmillaan sitä 45 minuutin luokkaa, ovat sen verran eeppistä menoa ettei monella pelaajalla käy edes mielessä jättää niitä välistä.
Puhumattakaan vielä huippuluokan ääninäyttelystä sekä ällistyttävästä audiovisuaalisesta laadusta jota peli tarjoaa koko läpäisyn ajan. Hienot, vaikka hieman perinteiset pomotaistelut hakevat vertaistaan.

MGS4 ei jätä kylmäksi myöskään pelillisesti, välinäytökset tietysti lisäävätkin tuntuvissa määrin pelin parissa kulutettua tuntimäärää. Ilman välinäytöksiä pelin yksinpelikampanjan läpäisee normaalisti noin kymmenessä tunnissa, ja toiselle sekä kolmannelle läpipeluulle löytyy uudelleen peluuarvoa aivan riittävästi.
Pelattavuus voi aluksi tuntua monimutkaiselta, mutta muutaman tunnin pelaamisen jälkeen, sekä pienen opettelun avulla huomaa kuinka onnistuneesti käärmeen kattava liikevalikoima onkaan saatu ohjaimelle taivutettua. Oli pelityylisi sitten mikä tahansa, tukee pelattavuus sitä lähes täydellisesti.
Yläkuvakulman vaihtaminen paremmaksi todettuun 3D kuvakulmaan on omissa silmissä huima parannus aiemmista MGS peleistä. Tämä esiteltiin jo MGS3 erikoisversiossa, mutta vasta nyt pelisarja on luopunut lähes täysin alkuperäisestä hieman epäinformatiivisesta kuvakulmastaan.

Graafisesti peli on näyttävä, vaikka luonnottoman kulmikkaita esineitä vielä siellä täällä näkeekin.
Yksityiskohtia on tuhottomasti ja huonoja tekstuureja ei näe juuri missään. Hahmot ovat yksityiskohtaisia olivat ne sitten tavallisia sotilaita tai sivuhenkilöitä. Jaksojen toivoisi silti olevan hieman laajempia sillä pelissä on edelleen lähellä hieman putkikkaan oloinen etenemistapa. Toki etenemistapoja ja reittejä on useita, ja tutkittavaa löytyy kiitettävissä määrin, mutta eteneminen on edelleen erittäin lineaarista paikasta A paikkaan b kapuamista.
Ehdottomasti lisäpisteitä rapisee myös vaihtelevista maisemista. Peli heittää pelaajan silmien eteen niin tuttuja kuin täysin uusiakin paikkoja joissa seikkailla. On myös hienoa huomata ettei näitäkään paikkoja olla vain hutaistu peliin, vaan jokainen jakso ja osio on saanut valtavan määrän huomiota.
On todella harmillista että, pelin moninpeli ei käytä näistä paikoista hyväkseen kuin muutamaa.

Siinä vaiheessa kun/jos alkaa yksinpeli jo maistumaan puulta, huomaa viimeistään ettei Metal Gear solid ole enää pelkästään hyvä yksinpeli. Metal Gear online jonka peruspaketti löytyy MGS4:n sisältä, kattaa lisää pelattavaa kymmeniksi tunneiksi. Tämä puoli ei kuitenkaan ole aivan niin hiottu.
Betaa vaivanneet ominaisuudet ovat suurimmilta osin edelleen läsnä. Aseet tekevät edelleen aivan liian vähän vahinkoa, yhteisö sivusto on ominaisuuksiltaan hyvin aneeminen ellei statistiikkojen kirjanpitoa oteta huomioon. Nämä eivät kuitenkaan kaikkea pilaa ja MGO osoittautuu osittain hyvinkin päteväksi ja erilaiseksi nettisotapeliksi COD4:sta tiimipohjaisempaa sotimista havitteleville. MGO onkin huhujen mukaan saamassa myös lisäsisältöä sekä ulkoisen julkaisun.

10/10

Saturday, June 21, 2008

Ei! Ei! Ei! Tämä on jo nähty!

Olen jo jonkin aikaa harmitellut miten harvassa pelissä oikeasti enää yritetään juonen kanssa ja oikeasti onnistutaan luomaan kiehtovia juonen kukkuroita. Myös se miten paljon ne muistuttavat toisiaan.






Kuinka moni on kuullut vastaavaa ennen:

- lähisukulainen/kaveri/yms kuolee/kaapataan ja kostoretki/etsintä voi alkaa.
- terroristeilla on ydinase ja heidät pitää pysäyttää ennen kuin on liian myöhäistä.
- Alienit/hirviöt/epäkuolleet hyökkää ja vain sinä voit pelastaa maailman tappamalla heidän johtajansa tai ytimen etc etc.
- Sankari kääntyy aikaisempia liittolaisia vastaan ja korjaa vääryydet.
- Koko WWII on jo nähty.
- Päähenkilö/t on/ovat valittu/ja ja hänen/heidän pitää tehdä pyhä ristiretki läpi 5 eri temppelin/luolaston ja kukistaa pahuus!
- Kaikki näyttää epätoivoiselta, kunnes hyvikset saavat käsiinsä superaseen.
- Pelaaja saa supervoimia jotka loppujen lopuksi tappavat tämän, tai vastalääke löytyy aivan pelin loppupuolella.


Samankaltaiseen juonikonseptiin keskittyviä pelejä on kymmeniä, ellei satoja. Mihin katosi yritys tällä saralla? Uuden sukupolven pelikoneilla harva peli edes yrittää. Vain muutama peli on oikeasti tällä saralla loistanut, joista mainittakoon Folklore ja GTA IV(jota tosin en vahvista ennen kuin olen nähnyt lopun). Kenties pc:llä ja boxilla kukoistanut bioshock onnistui myös.
Milloin maailma näkee seuraavan Deus Ex:n, Shadow of memories:sin tai jopa tv sarja Lostin kaltaisia mestari teoksia jossa juoni repii pelaajalta mattoa alta, eikä anna pienintäkään mahdollisuutta pelaajalle hakata päätänsä seinään kliseiden takia, vaan nostavat kylmän väreitä pintaan nerokkuudelta, sekä saavat pelaajat kokemaan niin sanottuja "Ahaa!" fiiliksiä.

tietysti nerokas/nerokkaat loput jättävät/tää tilaa tuhansille fanien juoni analyyseille, joiden kanssa pelaajat fiilistelevät ja pelaavat pelin läpi yhä uudelleen ja uudelleen saadakseen kaikki palaset kohdalleen.

Tietysti juonen ei tarvitse olla aivan järkyttävän monimutkainen, myös yksinkertainenkin juoni voi riittää kunhan se on jotain joka erottaa pelin tyystin muista peleistä. Resistance: fall of man oli hyvillä jaloin jäljilla alkumeininkinsä kanssa (alternatiivinen universumi), mutta pelin juonen muodostuessa jälleen yhdeksi yllä mainituista ja jätti pelaaja kylmäksi juonen puolesta. Ikävää sinänsä sillä myös jatko-osan traileri tuottaa huolia "minulla on vain x tuntia elinaikaa" puheidensa kanssa.

Pakkomielle vaiko viaton harrastus

(löytyy myös Gamereactor "mini"blogistani)

Olen seurannut pelialan tapahtumia jo Playstation2:n ajoista lähtien. Myönnän myös, että nuorempana olin jopa sellainen mitä nykypäivänä kutsutaan fanipojiksi. Playstation oli ainoa konsoli ja muut oli pelkkää kakkaa. Foorumeille jos toisellekin tuli kirjoitettua ties mitä kaikkea siinä teinivuosien aikana, onneksi ajat muuttuvat iän karttumisen myötä ja ymmärrys on sitä myötä myös karttunut. Väittelyiden sijaan tuli aika jolloin aloin keskittymään enemmän peleihin kuin väittelyihin koneiden paremmuudesta. Tässä ajankohdassa pelituntien lukumäärät heittelivät jo ehkä hieman epäterveellisillä tasoilla. 8 tunnin sessiot olivat arkipäivää Phantasy star online, Timesplitters2 sekä 3, Smackdown, Red Faction2 kaltaisten pelien kanssa. Näiden parissa meni parhaimmillaan vuosi ellei kaksikin. Ei homma ollut ihan niin sosiaalitonta kuin voisi kuvitella, sillä kaikissa näissä peleissä pelattiin eniten 3-4 pelaajan voimin.
Tämä kuitenkin loppui kavereiden vaihtaessa koulua, ja uusien kaveripiirien muodostuessa, mutta tuhottomasti (liikaa?) tuli tuohon aikaan pelattua.

Tämän jälkeen koskin vielä kiellettyyn hedelmään PC puolella jota kutsutaan MMORPG nimellä
ja pelisessiot nousivat pahimmillaan 12 tunnin mittaiseksi puurtamiseksi. Tätä jatkui uskomattomat 2 vuotta yhden pelin parissa (Conquer online) kunnes lopulta armeija pelasti(?)
Saavutin pelissä kunnioitettavan 127-110 kokemustason (uudelleen syntyminen ja sitten taas tasojen nostoa takaisin 130 maksimi tasoon). Armeijasta palattua ei nämä enää iskeneet lainkaan, kaikki nykypäivän mmorpg:t tuntuivat samalta rotan tappamiselta.

Tämän jälkeen sainkin sitten tämän Ps3:n johon olin rahat saanut jo kesätöissä. On yllättävää miten erilaiseksi meno muuttui tuon myötä. Rahan tulo on noussut erilaisten tukien sekä töiden takia. Ja ennen 60€-70€ peli hinnat eivät olekaan este hankinnalle. Uusi konsoli ja uudet kujeet toivat konsolisodan seuraamisesta jälleen ajankohtaisempaa ja sainkin aivan uuden pakkomielteen, joka oli uutisotsikoiden metsästys. Pelaamisen ja muun vapaa-ajan vietossa vähän väliä kävin katsomassa uusia uutisia uusiin konsoleihin liittyen, homma on yllättävän addiktoivaa edelleen.
Mutta monesti päivä kului eri foorumeilla kirjoitellen, pelejä pelaillen ja erityisesti uutisotsikoita metsästäen.

Onneksi 20 vuoden ikäisenä "pakkomielteinen" pelaaminen on huomattavasti taantunut, sosiaalista elämää on vietetty huomattavasti enemmän, muuallakin kuin töllön tai monitorin edessä. RSS lukija ohjelmat ratkaisivat ongelman tiedonjanooni.
Hauskinta on myös se, että nykyään ei pelaa enää kilpailuvietin takia, eikä mitkään pelien arvonimet juurikaan kiinnosta ellei niiden saavuttaminen palkitse lisäviihdearvolla.
Vielä neljä vuotta sitten olisin ehkä jaksanut prestigettää COD4 arvoni aina sinne kymppiin asti tai Warhawkin vastaavan. Nykyään jaksaa tietyt pelit vetää vain kertaalleen läpi, ja vain harva peli kiinnostaa 100% suorituksiin asti. Verkkopelejä pelataan viihdykkeenä, eikä merkkien keräämisellä. PSN:n tulevat achievementit voi tietty nostaa kiinnostusta jälleen tiettyjen tavoitteiden saamiseen mutta tuskin enää samalla tavalla kuin joskus.

Pelaaminen on muuttunut.

Tuesday, June 10, 2008

Periaatteeni arvosteluissa.

Käytän arvosteluissani perinteistä peruskoulun arvoasteikkoa jossa löytyvät tietysti myös 10+ sekä 4- luvut. Arvosteluissani moni peli pääsee vähintään seitsikkoon, koska niin blogissani kuin koulussa seiska kuvaa tyydyttävää. Homma etenee kuitenkin paljon ankarammaksi 10+:n lähestyessä, ja kymppiin ei pääse kuin omissa silmissäni todelliset merkkitapaukset.
Ainoan kympin olen suosinut The Elderscrolls: Oblivion IV pelille, ja vaikka arvostelun kirjoitinkin blogini alkuvaiheissa en sitä lähtisi muuttamaan. Korkeaa arvosanaa ihmettelevät huomioikaa, että toisin kuin monet muut arvostelen pelit pelinä, enkä jatko-osana tai versiona.

En myöskään pidä pelin jokaista osa-aluetta täysin saman arvoisena, joten tietyt virheet annan paljon paremmin anteeksi kuin esimerkiksi jonkin tärkeämmän. Mainitsen tietysti jos jatko-osa ei eroa tarpeeksi edeltäjästään. Pyrin myös pitämään jatko-osat sekä uudet nimikkeet samalla viivalla.

Tärkein alue on tietysti pelin yleinen viihdyttävyys, joka kattaa jo itsessään useita osa-alueita.
Miellyttävät kontrollit, syvyys, juoni, idea, selkoisuus sekä tietysti toteutuksen laatu. Jos näistä jossain on vakavia puutteita tai jokainen osa-alue kärsii pienistä puutteista, on kymppi huomattavasti kauempana kuin niille peleille jotka loistavat näissä. Juonta en laske mukaan mikäli peli on tarkoitettu vain moninpeliksi.

Pitkäikäisyys, on ehdottomasti yksi tärkeimmistä asioista mitä kaipaan peleiltä joista nykypäivänä joutuu jo pulittamaan semmoiset 70€ uutena. Kuuden tunnin mittaiset läpijuoksut kärsivät automaattisesti ellei mukaan ole lisätty hyvää moninpeliä, tai vaihtoehtoisesti mukava määrä avattavaa joka antaa hyvän syyn pelata peli läpi toiseen ja kolmanteenkin kertaalleen läpi.

Audio visuaalinen anti on vasta viimeisenä. Jos pelissä toimii kaikki muu loistavasti, mutta graafinen ulkoasu ja äänet ovat jääneet vähemmälle huomiolle on pelillä vielä mahdollisuus vahvaan yhdeksikköön, tai jopa sinne kymppiinkin asti. Mutta mikäli tällä osa-alueella ei olla edes yritetty voi pelin viihtyvyys myös kärsiä.

10 – Mestariteos: Merkkitapaukset jotka tuovat paljon uutta, loistavat lähes jokaisella osa-alueella eivätkä myöskään jää tyngäksi.
9 – Erinomainen: Genrensä valopilkkuja, näitä kannattaa ehdottomasti harkita. Tietyillä alueilla vähän parantamisen varaa.
8 – Miellyttävä: Kelpo viihdettä, vaikka ei välttämättä kaikkia lupauksiaan lunasta.
7 – Keskinkertainen: mutta kykenee vielä viihdyttämään vähintään genren faneja.
6 – Kehno: Puutteita alkaa näkyä jo vakavissa määrin, mutta peli onnistuu silti vähintään paikoitellen viihdyttämään tämän numeron ansaitakseen.
5 – kelvoton: -
4 – järkyttävää paskaa: -

Monday, June 2, 2008

Arvostelut

PS3 arvostelut


LittleBigPlanet
Bioshock
Wipeout HD
SoulCalibur IV
HAZE
MGS4: guns of the Patriots
Armored Core 4
The elderscrolls IV: Oblivion
Ghost Recon: advanced warfighter2
Heavenly sword
Warhawk
Call of duty4: modern warfare
Folklore
Uncharted: drakes fortune
Assassins creed
Devil May cry4
Burnout: Paradise

PSP arvostelut

Sid Meier's Pirates
Locoroco
Monster Hunter: Freedom2

Wii arvostelut

Excite Truck
Super mario galaxy

Blogspotin teknisistä rajoituksista johtuen muokkasin arvostelut yksittäiseen postaukseen johon linkki löytyy sivulta kuvasta jossa lukee arvostelut.

Haze [PS3] arvostelu


[Pelaajia] 1-2 verkossa: co-op 2-4 (max 2 samalla koneella) moninpelissä 2-16
[Ikäraja] K18
[Genre] Fps
[muuta] 4gt install

Free Radicalin tekijöiden uusin tuotos saapui viimein myös kuluttajien saataville. Firman aiemmat tuotokset ovat olleet minulle aina miellyttäviä tapauksia. Näillä tarkoitan lähinnä Timesplitters sarjaa loistavineen moninpeleineen, sekä viihdyttävine yksinpelineen. Yksinpelin tarinamoodi oli yleensä mitä oli, mutta ne kymmenet haasteet palkintoineen, saivat ajan kulumaan platina ja kulta pokaaleita metsästäessä. Ainoastaan ykkösosasta jäi muutama haaste suorittamatta. Ikävä kyllä Haze ei huovu aivan sellaista menoa, mitä Timesplittersin tekijöiltä odotettiin. Peli eroaa tyystin aiemmista tuotoksista niin hyvässä kuin pahassa.

Aloitetaan pelin yksinpelillä, joka on oleellisesti tärkeä osa peliä kuin peliä.
Toisin kuin monet trailerit mitä ollaan vuosien mittaan näytetty, tarina alkaakin kohdasta jossa päähenkilö Shane Carpenter on jo liittynyt Mantelin joukkoihin ja antanut Mantel nimisen suuryhtiön sokaista hänen maailman näkemystään omien tavoitteisiinsa katsoen myönteisiksi. Pelaajalle ei kuitenkaan anneta juuri mitään makua näistä, vaikka päähenkilö itse reagoi Mantel yrityksen valheisiin pelin edetessä, mutta hyvin vähän, vasta muutaman tehtävän päästä pelaajalle selviää miten Mantel yritys on päähenkilöä aivopessyt. uskallan väittää, että juoni olisi toiminut paljon paremmin, mikäli pelaaja oltaisiin päästetty tutustumaan Mantel sotilaiden päiväaskareisiin pidempää ja tarkemmin.
Tämän sijasta peli keskittyy kaikin voimin luomaan mahdollisimman hirveän kuvan pelaajalle Mantelin sotilaista ja täysin päinvastaisen kuvan Promise Handin kapinallisista, joka tekee puolen vaihdoksesta pelaajalle liiankin helppoa. Kehittäjät ovat myös koko kehityksen ajan kertoneet juonen suurinta käänne kohtaa pelaajille, josta voisi luulla että he olisivat jättäneet peliinsä vielä jotain suurempia juonenkäänteitä. Totuus on karu, ne muutamat hassut ennalta arvattavat käänteet eivät nosta Hazen yksinpelin juonta sellaisiin korkeuksiin joka olisi toivottavaa. Juonessa on silti yritystä, mutta yritys tuntuu tuottavan tulosta vain pelin alkupuolen tehtävissä, sekä viimeisessä kentässä. Muuten juoni ei nappaa pelaajaa mukaansa sen enempää, kuin mikään muukaan lähiaikoina julkaistuista fps peleistä. Juoni kaipaa sitä syvyyttä, pituutta eikä sen esitystavassakaan ole kamalasti kehuttavaa, paitsi pelin alkupuolella tapahtuvista nectar paljastuksista.

Yksinpeli pelillisesti on vaihteleva kokemus, välillä eteen heitetään yllättävänkin laajoja ja loistavasti suunniteltuja taistelu alueita, joissa riittää suojia, liikkumatilaa ja vaihtelua. Maastot vaihtelevat suurista putkista pienempiin, joista ehdottomasti huonoin on ensimmäinen jakso, joka demossakin nähtiin. Valitettavasti pelaajalle annetaan hyvin vähän vaihtelua etenemistavoissa. Jaksot ovat puhdasta tulitaistelua alusta loppuun. Hiipimiselle ei jätetä mitään tilaa, ja ajokohtauksia on muutama hassu, joista moni on toteutettu huonosti. Ajoneuvojen kontrollit toimivat kyllä ihan hyvin, mutta jos ajokohtaukset ovat pelkkiä miinojen väistelyä. Mitään hurjia takaa-ajokohtauksia, taisteluita on turha odottaa. Ajokohtaukset tuovat silti vaihtelua perinteisiin tulitaisteluihin jotka kattaa suuren osan pelistä.
Free Radical halusi myös tuoda esille millä tavoin videopelit eroavat totuudesta. Mantel sotilaan silmistä katsottuna maailma on aurinkoinen paikka, jossa ruumiit katoavat ja verta ei näy lainkaan.
Kapinallisen silmistä maailman pitäisi olla paljon ankeampi, mutta valitettavasti puheista jäädään hyvin kauas. Kyllä Mantel sotilaat vuotavat verta ammuttaessa, huutavat ja puhelevat viimeisiä sanojaan välianimaatioissa, mutta muuten visuaaliset erot kapinallisen ja sotilaiden välillä ovat aivan liian pienet. Toisaalta taas pelattavuus eroaa näiden välillä paljon, Sotilaat katoavat myös kapinallisten silmistä, eikä vertakaan juurikaan lennä tai vuoda sekä sotilaat vain kangertelevat maassa hetken aikaa, joka ei vaikeuta sotilaiden tappamista sen enempää kuin missään muussa pelissä. Mikäli sotilaat todellakin valittelisivat maassa ja verta lentäisi huomattavasti enemmän niin toteutus, olisi jo paljon parempi, mutta nyt erot ovat hyvin minimaalisia.

Yksinpelin kampanja on myös lyhyt, se kestää normaalilla vaikeustasolla noin viitisen tuntia, joka on omasta mielestäni aivan liian vähän. Vaikeammalla vaikeustasolla saa hommaan kulumaan, ehkä semmoiset 8-10 tuntia.
Yksinpeliä vaivaa myös vihollisten ja taistelutovereiden valitettavan huono tekoäly, jonka vaikutusta pelaajat voivat tietysti yhteistyö pelitilassa vähentää.
Tekoäly hahmot tähtäilevät välillä seiniin, eivät huomaa ikkunasta tähtäilevää pelaajaa sekä reagoi muutenkin todella hitaasti.

Nämä puutteet ja huonot puolet kuulostavat varmasti monen korviin aika karulta mutta näistä huolimatta peli ei tee mitään tolkuttoman huonosti. Haze:n yksinpeli ei ole huono, mutta se ei myöskään ole erinomainen. Hyvät kontrollit, kohtalainen, mutta heikosti esitetty juoni sekä molempien puolien eroavaisuus pitävät Hazen vahvasti keskitiellä.
Grafisesti peli on hyvin kulmikas, ja tekstuuritkin häviävät useimmille nykypäivän kilpailoille.
Kentissä ei selvästi olla keskitytty pehmeisiin kulmiin ja tuhottomaan määrään yksityiskohtia, vaan niissä tulee esille vahvasti pelattavuus ennen grafiikkaa. Silti muutamassa paikkaa tuntuu, että pelin tekijät ovat saaneet niskoilleen Morrowind kohtauksen, ja ovat keskittyneet mallintamaan nättejä vesi ja savu efektejä muun kentän ulkonäön sijasta.
Hazen kohdalla täytyy silti sanoa, että äänet ovat menneet kohdalleen. Tällä en tarkoita pelin menettelevää ääninäyttelyä vaan aseiden voluumia, edes pistooli ei kuulosta Hazessa hernepyssyltä vaan suuri osa aseista todellakin tuntuu omaavan edes jotain tehoja. Erityisesti kuulokkeet päässä joutuu volyymia laskemaan toiminnan kiihtyessä. Kaksinpeliä kun pelailee jaetulla ruudulla, niin äänimaailma on kuin sodassa konsanaan, kaikkine räjähdyksineen ja konetuliaseiden lauluineen.
Musiikitkin hoitavat hommansa alun valikoista lähtien, mutta mitään päähän jääviä melodioita ei haze valitettavasti tarjoa. Ääni puolen ainoat heikot puolet löytyy ääninäyttelyssä, päähenkilön pelkurimaisessa puhetyylissä, sekä itseään toistavilla tekoälyhahmojen huutamisilla. Molemmilla puolilla tekoälyn ohjastamat taistelutoverit huutelevat samaa kolmea lausetta läpi pelin, joka alkaa ärsyttämään pidemmän päälle.

Moninpeli
Moninpeli Haze:ssa toimii hienosti, molemmat puolet ovat tarpeeksi eroavaisia ja molemmilla pystyy voittamaan. Joissain kartoissa silti tasaväkisyys kusee, ja tällä tarkoitan enemmänkin aseita.
Pelin muutamasta kartasta ainakin kaksi on melkein kuin tehty tarkkuuskivääreille, useat tornit tarkkuuskivääreillä varustettuna tuovat monelle varmasti harmaita hiuksia. Osa kentistä tukee sotilailla pelaamista paljon paremmin heidän tarkkuutensa vuoksi. Aseita toivoisi myös lisää mutta nykyisetkin riittävät. Moninpelin tyyli riippuu vahvasti siitä kummalla puolella olet.
Kapinalliset tukeutuvat vahvasti ansoihin, nectar pommeihin sekä kuolleeksi esittäytymiseen.
Kun taas Mantelin sotilaat ovat huomattavasti suoraviivaisempi valinta niille jotka kaipaavat toimintaa ilman jekkuja.
Valitettavasti moninpeli ominaisuuksineen voisi olla huomattavasti kattavampi. Pelissä ei ole juuri minkään laista arvoasteiden parantamista johon moni on ihastunut COD4:sen myötä, hahmoja ei voi mitenkään myöskään muokata, hahmoluokista ei olla kuultukkaan, klaani tukea ei ole ja kavereiden kanssa pelaaminen takkuaa sillä ryhmiä ei voi myöskään luoda eikä kaveria voi suoraan seurata tämän peliin.
Moninpelissä on tarjolla kolme eri pelimuotoa, joka varmasti hämää hieman todellisuudesta.
Mukana ovat perinteiset tappomatsit joukkueilla tai ilman sekä poikkeava assault. Assault ei ole vain yksi pelimuoto vaan se on enemmänkin kokoelma objektiivisiä pelimuotoja. Esimerkiksi yhdessä kentässä estetään vankeja karkaamasta, toisessa taas kapinalliset yrittävät saattaa johtajansa helikopterille.
Moninpeli pitää silti hienosti kirjaa lähes kaikesta mitä pelaaja tekee taistelussa, pelaajat voivat katsella täältä kuinka monta tappoa he ovat tehneet muihin nähden, tai montako yliannostusta he ovat sotilaille laittaneet.

Kokonaisuudessa Haze on kuitenkin kokeilemisen arvoinen, se ei välttämättä tiputa pelaajaa tuolilta mutta se tarjoaa normaalista poikkeavaa teemaa ja juonta.

7/10
Just an animal, JUST AN ANIMAL!

Saturday, May 31, 2008

Linux - ubuntu testausta



Tässä kesän alkuun päätin pistää sivistää itseäni, asentamalla koneelleni Linux käyttöjärjestelmän. Ubuntu vaikutti sopivalta omiin käyttötarkoituksiin, joten päädyin kyseiseen linux distroon. Alku oli aika kankeaa, sillä TV:seeni sai jostain syystä vain 800x600, joka vain meni huonompaan suuntaan näytönohjaimen ajurit asentamalla. Kolmen päivän tappelun jälkeen sain kuin sainkin homman toimimaan, nyt Ubuntu käyttää sopivampaa 1280x768 resoluutiota.

Linuxin testikäytössä on tullut paljon positiivisia ja myös vähän negatiivisiakin asioita esille.
Aloittaen positiivisista niin mainittakoon että käyttis starttaa todella nopeasti, koneen käynnistyksestä alta minuutissa pystyy kirjoittelemaan kavereille messengerissä ongelmitta.
Toinen on ohjelmien asennus, joka käy helposti pakettien hallinta järjestelmällä, sen kuin vaan etsii haluamansa ohjelman ja rastittaa sen niin linux asentaa sen koneellesi. Tietysti kaikki ohjelmat eivät tuolta välttämättä löydy mutta jo löytyvillä pääsee pitkälle. Työpöytä pesee Windowsin vastaavat räpellykset todella tehokkaasti, työpöydän käyttöliittymää saa muokata lähes rajattomasti oman makunsa mukaisesti, toki tämä vaatii vähän opettelua mutta ohjelmilla kuten gDesklets saa kaikkea pikkukivaa työpöydälle tietoa antamaan ja käyttöä nopeuttamaan. Windowsille saa myös vastaavan kaltaisia muokkauksia, mutta nämä vievät huomattavasti enemmän mehuja koneelta.
Huonoihin puoliin kuuluu ajureiden ja tiettyjen lisälaitteiden ajureiden kanssa pelleily, osa asentuu ongelmitta mutta toisia joutuu säätämään jo sen verran että aloittelijoilla voi mennä sormi suuhun.
Tietyt ohjelmat pystyvät kaatamaan tehokkaasti koko järjestelmän ja jäätymisiä sattuu silloin tällöin jopa niin pahasti että graafisen käyttöliittymän uudelleen käynnistyskään ei auta.
Omalla kohdalla käyttöjärjestelmän käynnistyessä ilmenee välillä kaatumisia, mutta onnistuneen käynnistyksen jälkeen ei taas ilmene juuri mitään ongelmia.

Linux ei ole Windows, joten linuxiin vaihtaminen vaatii käyttäjiltä avoimempaa mieltä opettelemaan käyttöjärjestelmän saloja. Mitä paremmin sitä ymmärtää niin sitä paremmin linux toimii.

Työpöytäni tällä hetkellä:
klicks

Tuesday, May 13, 2008

Everybody’s golf: World Tour [PS3]



[Pelaajia] 1-4 netissä 1-40
[genre] Urheilu
[ikäraja] -
[muuta] 5 gigatavun asennus

On edelleen vaikea uskoa, että menin ja oikeasti ostin itselleni Golf pelin. Tuo urheilulaji josta en ymmärtänyt ennen juuri mitään ja nelosen golf-lähetykset toivat lähinnä haukotuksia mukanaan. Mutta kukapa olisi arvannut, että demo tuntuisi niin pätevältä, että koko peli saapuisi hyllyäni täyttämään. Näin kuitenkin kävi ja enkä ole pettynyt. Ensinnäkin, peli tuntuu todella raikkaalta tuulahdukselta kaiken sen sotimisen, räiskinnän ja kaahailun jälkeen mitkä pelihyllyäni täyttävät.
Everybody’s golf saa myös aikaan hieman samanlaista intoa mitä Anime:t usein katsojilleen tuovat. Tästä esimerkkinä vaikka Prince of Tennis joka kannustaa katsojiaan koittamaan Tennistä, tai Hikaru No GO joka taas perehdyttää katsojat Go pelin maailmaan.

Everybody’s golf pelin yksinpeli kattaa kymmenittäin kilpailuja, jotka on tietysti jaoteltu tasoittain riviin. Tämä ratkaisu tuo mukanaan mukavan vaikeusaste rappusen jota nousta. Mitä korkeammalle pääsee, sitä haastavammaksi jaksot ja vastustajat tulevat. Loppupuolella kuitenkin alkaa kuitenkin viimeisen kentän kohdalla ilmestymään vaikeuksia vastaan. Peli ei kuitenkaan täysin yritä murjoa pelaajia ja antaa täten myös mahdollisuuden helpottaa peliä halutessaan aktivoimalla helpomman vaikeusasteen käyttöön. Tällöin ei menetä mitään eikä pelaajaa pakoteta millään tavalla pelaamaan kilpailua uudestaan normaalilla vaikeusasteella myöhemmin. Harjoitus on todellakin tarpeellista ja eri hahmojen ja mailojen erojen ymmärtäminen antaa pelaajalle huomattavan edun.
Peli kuitenkin palkitsee saman hahmon käytöstä nostamalla näiden kokemustasoa jonka avulla saa käyttöön uusia pukuja sekä mailoja heidän käyttöön joten yhdenkin hahmon kanssa pelaaminen on hauskempaa. Tämä kuitenkin tuo hieman ongelmia nettipelin puolelle, mutta siitä lisää alempana. Yksinpelissä löytyy myös läjäpäin avattavaa, kuten uusia hahmoja, mailoja, palloja, mailapoikia/tyttöjä sekä tietysti ratoja. Mielestäni yksinpelissä ei näy mitään suurempia heikkouksia, ja lähes kaikki radat eroavat hienosti toisistaan ja näitä on mukava pelata, mutta viimeinen jakso menee hieman yli hilseen, lisää tavaraa on tietysti luvassa playstation storeen myös lähitulevaisuudessa. Myös hahmojen tasojen nostaminen on mukana, joka tietysti suurentaa pelin elinikää mutta laiskemmille pelaajille hieman häiritsevä tekijä, sillä jos haluaisi käyttää muitakin hahmoja, joku hahmoista sopisi hyvin käytettäväksi, on tämän kehittäminen hieman turhauttavaa ja usein käyttää mieluummin itsellensä miellyttävämpää hahmoa.

Moninpeli on saanut vähintään paljon huomiota. odotushuoneet eivät ole kuten monissa peleissä pelkästään lista päällä olevista pelihuoneista, vaan ne ovat kolmiulotteisia odotuspaikkoja joissa voi temmeltää kaveriporukassa ennen matsin alkamista. oman avatarin voi helposti luoda valmiina olevista palasista, mutta mitään suurta hahmoeditoria ei ole luvassa. Uusia vaatteita ja varusteita saa avattua omaa golf tasoa nostamalla johon saa pisteitä sekä yksin että moninpelistä. Riippumatta siitä haluaako pelaaja osallistua pelin omiin noin vartin välein järjestettäviin turnajaisiin vai pelata muutama reikä kaverin kanssa, molemmat onnistuvat hienosti.
Puutteena kumminkin on että mitään kuulokemikrofoneille ei peli tarjoa mitään tukea vaan tekstillä joutuu pärjäämään. Tämä ei minulle ole suuri ongelma usb näppäimistön ja hiiren kanssa, mutta ainainen vaihteleminen pc:n ja ps3:n välillä ei ole miellyttävää. Myös merkkirajoitus chat riveissä ärsyttää sillä siihen harvemmin mahtuu edes yhtä lausetta joten joutuu ikävästi jakamaan tekstin useisiin puhekupliin. Kehitetyt hahmot ovat käytettävissä jopa nettipelin puolella, ja pelatakseen tasaisesti muiden kanssa on parasta, että mahdollisimman moni hahmoista on korkeatasoisia. Mitään järkyttävää etulyöntiasemaa kehitetyt hahmot eivät anna, mutta tiukoissa peleissä tämä voi olla ratkaiseva tekijä.

Grafiikka pelissä on riittävää. Jaksot näyttävät kauniilta ja ovat laajuudeltaan tarpeeksi suuria. netti moninpelissä näitä pääsee tarkastelemaan tarkemmin kaverin lyöntivuorolla kun omaa hahmoa saa liikutella vapaasti. Ympäristöt puineen ja vesineen tuovat varsin kauniin ulkonäön jaksoille ja nämä eivät jää myöskään pelkiksi kuoriksi vaan osaa voi jopa käyttää ovelasti hyväksi tarvittaessa. Taitava pelaaja saa pallon pomppimaan yli vesiesteen, tai vuorta voi käyttää pallon kimmottamiseen sopivampaan kulmaan. Tai metsän läpi tai yli voi yrittää lyödä päästäkseen paremmille lyönti paikoille. Näistä mahdollisuuksista huolimatta suosittelen pysymään viheriöllä, sillä metsikön pitkä ruoho ja pallon uppoaminen vesiesteeseen voivat tuoda ikävän käänteen muuten hyvin menneelle pelille. Peli pyörii sulavasti ja ruudunpäivitys takkuilee yleensä vain hyvin omituisissa tilanteissa jossa pallo osuu esimerkiksi usean kerran puun oksiin, tai kaikki lyövät moninpelissä lähes samanaikaisesti.


9/10
Ei ole ole saavuttanut golffareiden unelmaa edes virtuaalisesti (hole in one)

Gran turismo5: prologue [PS3]



[pelaajia] 1-2 netissä 2-12
[genre] autourheilu/simulaatio
[muuta] 6 gigatavun asennustiedosto!

Euroopassa ja maailmalla todella kovasta suosiosta nauttinut ajosimulaattori on jälleen saanut uuden nimen kantajansa. Mutta valitettavasti vain pienen maistiaisen muodossa, maistiaisen joka kattaa enemmän kuin moni kokonainen autopeli. Peliin on saatu kattava 70 auton valikoima ja 6 rataa jota voi ajaa joku myötäpäivään tai vastapäivään, osalla radoista löytyy vielä hieman mukautettu versio radasta vaihtelua tuomaan.

Se missä Gran Tursimot ovat aina loistaneet osaamisellaan, on todella kaunis ja realistinen grafiikka. Prologue ei eroa edeltäjistään tällä saralla juuri lainkaan sillä jälleen kerran se on saanut ihmiset hieromaan silmiään kiiltävineen autoineen ja lähes valokuvamaisilla jaksoillaan.
Autot kiiltelevät auringon valossa todella kauniisti ja jo valikossa jää usein vahtaamaan hienoa ostamaansa autoa eri kuvakulmista, pelin rullatessa kameraa auton ympäri, vaihtelevissa maastoissa. Silti ei voi ohittaa sitä, että pelin grafiikka tuntuu silti kuivalta, pöly pöllyää nätisti, mutta hiekka itse ei reagoi mitenkään vaikka siitä ajaisi minkälainen auto tahansa, sääolosuhteet ovat aina aurinkoisia eli ympäristöjen interaktiivisuus autojen kanssa on hyvin minimaalista, ja tähän toivoisi parannusta viimeistään GT5:sen kokonaiseen versioon sillä nyt jaksot tuntuvat enemmänkin kiviveistoksilta.

Ohjattavuus on edelleen huippuluokkaa, ja parannuksia on saatu mukaan mm vaihtoehtoisella realistisemmat fysiikat asetuksella. Joka antaa mukavan säväyksen autojen käyttäytymiseen.
Pelaajille on myös tarjottu hieman apuja ajolinjojen avulla, jonka saa valikosta päälle ja pois. Ajolinjojen näkeminen ei silti ole mikään suuri etu, sillä myös vauhdin hallitseminen on tärkeää joka myös johtaa siihen että, pelin aika-ajojen vaatimukset tuntuvat lähes pakottavan pelaajia ostamaan ratin ja polkimet. Kulta-ajan saavuttaminen näissä normaalilla ohjaimella, käy urakasta vaikka kierros tuntuisi menevän lähes täydellisesti. Tästä huolimatta peli ei juurikaan pakota näiden kulta aikojen rikkomiseen ja jo pronssiin pääsee kohtalaisella kierroksella ja hopea vaatii jo sitten vähän enemmän.

Yksinpelissä pelattavaa ei ole hirveästi. Pelaajille annetaan ajettavaksi muutama kymmentä kilpailua joista osa vaatii tietyn auton. Kilpailuissa tekoäly hoitaa asiansa mutta ei tunnu siltikään dramaattisesti eroavan GT4:sen vastaavasta. Yksinpelin jaksaa kyllä läpäistä mutta homma alkaa maistumaan puulta heti peli lähes pakottaa pelaajan ostamaan jonkin tietyn auton jolla kisata. Tämä ei olisi ongelma jos kyseessä olisi muutaman tonnin Nissan, mutta kun kyseessä on 300,000 krediitin ferrari, rupeaa peli tuntumaan kahvipapujen jauhamiselta. Kilpailuista saa silti irti enemmän mitä moni autopeli antaa joka on mielestäni kohtalainen saavutus demolta, mutta silti se kaipaisi jotain lisää.

Moninpeli tuottaa kuitenkin pettymyksen, joista suurin syy kuuluu varmasti kilpailujen oudolle
järjestelylle. Kilpailuja, joissa moninpeliä voi harrastaa, on vain muutama ja suurimmassa osassa kilpailuja on vain yksi hyvä auto jolla pärjää. Tähän vielä todella sekavalta vaikuttavat kilpailut haamuautoineen ei jää kovinkaan laadukas kuva moninpelistä. Myös se, että aggressiivisien pelaajien määrä on huima ja erityisesti hiemankaan suuremmilla radoilla voi kilpailu päättyä huonoon sijaan vain siksi koska takaa tuleva Corvette töytäisi autosi ruohikolle kilpailun alussa.

Lopullinen kuva pelistä on hyvin keskeneräisen tuntuinen, joka on odotettavaa varhaiselta testiversiolta. Mutta mikäli ajattelee tämän hankkimista, niin kannattaa ottaa peliin suhtautua varauksella. Erityisesti 40gt playstation3 version omistajilla tuo 6gt asennus voi aiheuttaa ongelmia.
GT fanit tuskin silti tulevat pettymään sillä jopa tässä varhaisessa demossa riittää heille pelaamista aivan riittämiin.

+7/10
Dodge Viper Gts näyttää edelleen hyvältä.

Sunday, April 27, 2008

Metal Gear Online premier Beta previikka.

Reilu viikko tai kaksi takaperin saapui Playstation EU kauppapaikalle MGSO:n avoin beta ladattavaksi. Tämä oli jo sikseen kohtalaisen yllättävää, sillä beta-testit ovat usein suljettuja, sekä Amerikan vastaavassa beta:ssa pääsevät peliä pelaamaan, vain ne jotka olivat pelin jo tilanneet ennakkoon. Testien piti käynnistyä jo alkuviikosta, mutta Konami oli nähtävästi arvioinut pahasti väärin halukkaiden määrän, joka tuotti ongelmia jopa heidän omille KONAMI ID rekisteröinti sivuilleen. Peli siis ei toimi PSN tunnuksilla vaan halukkaiden täytyy rekisteröidä itselleen uudet tunnukset, Konamin ID sivustoilta.
Tämän jälkeen tarvitsee ladata vielä kohtalaisen kookas 1.01 päivitys, sekä pienikokoisempi 1.02 päivitys jonka jälkeen pääsee pelaamaan. Täytyy sanoa että, vähän turhan hankalaksi on meininki tehty mutta näin se varmaan on monessa beta:ssa.

No itse peli sitten alkaakin kirjautumisen jälkeen hahmon luonnilla, joka ei nyt ole mikään kovin hirveän monipuolinen. Pelaajille annetaan valittavaksi neljästä naamasta sekä armeijan perus varustuksista mitä he haluavat hahmonsa käyttävän. Nämä vaikuttavat vain ulkonäköön, eikä esim. tetsarit niskassa juokseva henkilö juokse sen hitaampaa kuin ilman.
Hahmolle saa tämän jälkeen valita omat erikoiskyvyt kattavasta valikoimasta, joka tuo eteen COD4:sen vastaavien tutun valintojen vaikeuden. Päätin silti tyytyä hahmollani kykyihin jotka parantavat mm pienempien konekiväärien käyttöä, juoksunopeutta sekä pari muuta kykyä jotka hieman antavat tietoa tiimilleni vihollisen sijainnista.

Metal Gear Online: Traileri




Päästessäni vihdoin pelaamaan, en jaksanut vielä läpäistä harjoittelua, vaan menin suoraan pelaamaan muita ihmispelaajia vastaan. Ensi kokemus oli todella sekava, kuolin varmaan 5 kertaa ja en saanut ketään hengiltä. Kontrollit erosivat huomattavasti siitä mihin oltiin muissa vastaavissa peleissä tottunut. Toinen erä menikin sitten jo paljon paremmin vaikka häntäpäässä edelleen oltiin, älysin myös ottaa automaattisen tähtäyksen pois päältä ja pyrkiä tähtäämään enemmän pään alueelle. Meno muuttui muutamassa matsissa sekavasta todella viihdyttäväksi, kävin myös harjoitukset läpi ja aloin pelaamaan enemmän tiimin mukana, kuin yksinäisenä kettuna. Peli ei ole lähellekään Cod4:n tyylinen, tässä tiimityöskentely ja informaation jakaminen ovat todella avainasemassa tiimipohjaisissa pelimuodoissa. Tiimejä ja ryhmiä pystyy helposti luomaan kolmiota painamalla ja katsomalla henkilön suuntaan, ja tällöin kaverin merkki kartassa alkaa vilkkua.
Taidokas ryhmä tietää heti mistäpäin vihollispelaajat hyökkäävät ja osaavat varautua hyökkäykseen lähes mistä suunnasta tahansa. Armeijan käynneille muistuu myös varmasti mieleen kaupunkisodan menetelmät, joita voi myös soveltaa myös MGO beta:an onnistuneesti.
Jos etsii perinteistä, juokse ja tapa meininkiä, niin MGO ei todellakaan ole se oikea peli, mutta jos etsit tiimipohjaista taktisempaa räiskintää, olet oikeassa paikassa.
Harvassa pelissä on näin hyvin onnistuttu pitämään satunnaisia pelaajia edes näin hyvin joukoissa.

Mutta jotta en jättäisi previikkaa kokonaan ruusujen peittoon, täytyy risuina sanoa että, pelissä on myös vielä muutamia asioita joita voitaisiin parantaa. Näistä ensimmäiseksi se, että peli painottaa aivan liikaa pääosumiin, keskivartalo kestää tusinan verran enemmän osumia ja pää kestää ainoastaan yhden. Mielestäni olisi huomattavasti parempi pelin tyylin kannalta että myös keskivartalon osumilla olisi vähän enemmän vaikutusta. Toisena voisi sanoa että pelaajille ei kamalasti anneta valintoja kontrollien säätämiseen, näitä olisi hyvä olla jokaisessa pelissä vaikka perusasetukset suurimmalle osalle pelaajista kelpaisivatkin. Myös paikoittain ruudunpäivitys tuntuu hiipuvan nopeasta vähän hitaampaan. Ruudunpäivitys ei niksahtele mutta hidastelee välillä näkyvästi.

Metal Gear online beta on kaikin puolin laadukas ja ehdottomasti kokeilemisen arvoinen peli jos beta:n ehti koneelleen lataamaan. Myös MGS4:sesta yksinään kiinnostuneiden pelaajien kannattaa vähintään vetää harjoittelu osuus läpi ja pari verkkomatsia niin saa hieman kuvaa siitä, minkälainen peli sieltä on tulossa.

Monday, April 21, 2008

Tuoreita laatupelejä kympillä? Kyllä kiitos!

Viime viikonloppu meni kyllä nopeasti, pelejä tuli hyllyyn lisää jopa 4 kappaletta lisää, puhumattakaan siitä, että hain tänään vielä kolme lisää. Näistä peleistä 5 oli PSP:lle ja 2 DS:lle.
Vastaus tähän yllättävään pelimäärän lisääntymiseen, löytyy Rauman Prisman alelaarista.
Alelaarissa siis oli pelejä alkaen euron kappale. Normaalisti tällöin ajattelee, että prismalla olisi jäänyt jotain klassikko pelejä varastoon pölyttymään, ja vanhat PC pelit ”annettaisiin” vihdoin parempiin hoiviin. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan kyseessä oli liuta pelejä jokaiselta mahdolliselta alustalta, joista osa oltiin vasta hiljattain tullut markkinoille!(viimevuoden loppupuolella - muutama kuukausi sitten) Locoroco odotti ottajaansa 2€ hintalapulla joka jo sikseen tiputti silmät kuopistaan, Prisman likaiselle lattialle.

Nämä pelit hain oman hyllyni turviin, tietysti mahdollisimman nopeasti:

PSP:
Syphon Filther: Logans shadow 19,90€
Final Fantasy Tactics: war of the lions 9,90€
Silent Hill: origins 9,90€
Dungeons and dragons: Tactics 9,90€
Killzone: liberations 9,90€

DS:
Hotel Dusk: room 215 9,90€
Heroes of Mana 9,90€

Noihin saakin sitten kulutettua näppärästi kesälomaa joka alkaa jo ensiviikolla ellei nyt sitten työharjoittelua lasketa. Löytyihän sieltä muitakin pelejä, kuten esimerkiksi hirveä määrä EA:n urheilupelejä. Muita mainitsemisen arvoisia löytöjä oli mm Sega Rally 5€, Locoroco 2€, Supreme Commander + lisälevyt 9,90€

Saturday, March 29, 2008

Double trouble! Patapon ja GT:prologue hankittu.

Nyt on tämän kuun pakkohankinnat lisätty hyllyyn ja pelaamista riittää yllin kyllin taas seuraaviin pakkohankintoihin joista varmaan lähin on Nintendon Mario kart Wii sekä FreeRadical:in tuleva räiskintä Haze.



Patapon on koukuttava rytmipeli, johon on lisämausteeksi laitettu taktikointia ja kevyitä roolipelielementtejä. Visuaalisesti peli muistuttaa läheisesti Locoroco peliä ja sen perusteella mitä olen kuullut, on pelin parissa työskennellyt paljon Locoroco pelin takaa löytyneitä nimiä.
Pelin ideana on auttaa Pataponeja matkallaan uusille maille, johon heidän esi-isänsä aikoinaan samaisissa olosuhteissa matkasivat. Tämä tapahtuu neljän rummun avulla joilla annetaan tahdissa komentoja sotajoukolle.


GranTurismo:prologue taas on eräänlainen maistiainen ensivuonna julkaistavaan Gran Turismo5:seen. Peli sisältää 6 rataa joista osasta löytyy myös vaihtoehtoinen rata ja oletettavasti käänteinen versio. Nettiominaisuudet ovat pelin suurin parannus GT4:seen nähden, sillä 16 pelaajan kilpailut sekä mahdollisuus kilpailla parhaasta ajasta tietyssä jaksossa tietyllä autolla ovat varsin koukuttavia uusia ominaisuuksia.

Näistä varmaan lisää kun näihin on tutustuttu tarkemmin.

Winamp remote ja Playstation3.

Kaverini suosittelun johdosta päätin kokeilla Nullsoftin Winamp remote ohjelmaa.
Taloni verkkoyhteydet kulkevat yksipaikkaisen modeemin kautta kahteen kytkimeen, joista toiseen on kytketty toinen tietokoneista, toiseen taas Ps3, Wii, sekä tietokone jota pääsääntöisesti käytän. Tämä viritelmä luo laitteiden välille jonkin sortin lähiverkon, jonka kautta Winamp remote toimii. Ohjelma on helppokäyttöinen ja asentamisen jälkeen tarvitsee vain kertoa, että missä kansioissa videotiedostot ja musiikkitiedostot löytyvät.

Pienen säädön jälkeen pystyinkin jo Ps3:n mediapalvelin ominaisuuksia hyödyntämään lähes täydellä potentiaalilla. Suosittelen kaikille jotka samankaltaisen verkkoviritelmän ovat kotiinsa väsänneet kokeilemaan ohjelmaa.

Saturday, March 22, 2008

Everybody's golf: world tour hankittu.


En uskonut, että hankkisin peliä, joka liittyy golffiin. Osasyynä tähän on varmasti, se etten ole koskaan golffia harrastanut ja ymmärrys lajia kohtaan on ollut minimaalinen. Tämä siis ennen kuin koitin Everybody's golf pelin demoa, joka yllätyksekseni vaikutti erittäin hyvältä varsinkin moninpelinä. Noh päätinpä sitten ottaa riskin ja kokeilla peliä jonka lajia olen vieroksunut jo pienestä pitäen ja se kannatti.
Everybody's golf onnistuu hieman samalla tapaa, kuin Hikaru NoGo tai Prince of Tennis anime:t muovaamaan katsojan näkemystä koko pelistä.
Mutta pelistä lisää kunhan sitä olen enemmän pelannut.

Saturday, March 15, 2008

Unreal Tournament III[PS3]

Viimeaikoina Epic, joka tunnetaan tätä nykyään Xbox360 konsolin suosituimpiin nimikkeisiin kuuluvasta Gears of War pelistä. On päättänyt uusimman Unreal3 pelimoottorin kehittämisen yhteydessä tuoda pc:llä jo vuosia faneja keränneen pelisarjan, myös uuden sukupolven konsoleille. Peli ilmestyi jo viimevuonna PC:lle, mutta saapui myös hiljattain Ps3:lle. Sony on myös ollut vahvasti mukana auttamassa pelimoottorin kehitystyössä Ps3:lle sopivaksi.

Joudun myöntämään, etten ole sarjaan kamalasti huomiota kiinnittänyt ennen UT3:sta. Viimeisin UT pelisarjan peli on aivan ensimmäinen UT joka tuli sekä Ps2:lle, että PC:lle. Valitettavasti UT3:nen ei ole kovin suuria muutoksia kokenut, edes tuosta. Peli perustuu edelleen lähes täysin moninpelaamiseen, ja yksinpeli on vain kevyellä juonella varustettu kokoelma, harjoitusjaksoja verkossa pelattavia moninpelejä varten. Yksinpeli onnistuu kuitenkin antamaan vähemmän kokeneemmille pelaajille tärkeää tietoa aseiden, lippujen, sekä välipisteiden sijainneista. Näiden paikkojen sijainti voi pidentää keskimääräistä elinikää pelissä huomattavasti, erityisesti nettipelin puolella. Mikäli yksinpeli kampanja tuntuu vaikealta, voi kaverin vaivatta kutsua mukaan myös yksinpeliin.
Yksinpelissä eniten päänvaivaa aiheutti tekoäly, omanpuolen pelaajat, sekä vastapuolen pelaajat, juoksevat suoraa viivaa pitkin. Myös hämmennystä tuotti tietokoneen tapa jäädä paikalleen tähtäilemään ja ampumaan, joka on UT:ssa kautta aikojen ollut se varmin ja nopein tapa päästä hengestään. Yksinpelin vetää maksimissaan kerran läpi, avatakseen kaikki lisähahmot peliin, mutta vaikeammalla vaikeusasteella läpäiseminen, jää varmasta monella sikseen..

Siinä missä yksinpeli jättää kylmäksi, on moninpeli se johon pelisarjan pääpaino on aina osoittanut. Karttoja pelistä löytyy todella paljon, on hämmästyttävää, vielä muutamien tuntien pelaamisenkin jälkeen vielä uusia karttoja, sekä variaatioita näistä. Pelimuodoille löytyy lähes kaikille omat kartat ja lisää saa lähes loputtomasti modeilla. Verkkopeli tuntuu kuitenkin hyvin vanhanaikaiselta. Tämä seikka voi Cod4:sen palkitsevammasta pelityylistä pitäville tuntua turhan kuivalta. Peli ei tarjoa minkäänlaisia arvonimiä, moninpelin myötä avautuvia hahmoja, aseita tai muutakaan millä saisi hahmonsa erottumaan joukosta. Näiden tilalla löytyy vain ranking taulukko sekä tilastot. Palkintojen puute vähentää pelin vetovoimaa varmasti monen silmissä. En pidä itseäni minään hirveänä arvonimen parantelijana, jonka takia tämä puute ei minua juurikaan haittaa.
Moninpelin muodot ovat myös pysyneet lähes samana ensimmäisestä osasta lähtien. Yhden uuden tiimipeliin perustuvan pelimuodon on UT3:nen kuitenkin saanut, ”Warfare”. Tässä pelimuodossa joukkueet pyrkivät tuhoamaan vastustajien tukikohdan. Tämä tapahtuu reitillä olevien välipisteiden tuhoamisella, joka poistaa suojaukset vastustajien tukikohdan pääpisteestä. Välipisteiden valloittamiseen on annettu avuksi aseiden lisäksi, eräänlainen pallo. Tämä pitää kuljettaa vastapuolen omistamaan välipisteeseen, jonka jälkeen välipiste muuttuu välittömästi omanpuolen välipisteeksi. Pelimuoto on kieltämättä, ehkä pelin paras pelimuoto monipuolisuutensa vuoksi. Pelimuoto yhdistää onnistuneesti ajoneuvojen hyödyntämistä ja tiimityöskentelyä.
Se tuo myös mukavasti vaihtelua perinteisiin pelimuotoihin, jotka löytyvät lähes jokaisesta räiskintäpelistä. Perinteisissä tappomatseissa ei toki ole mitään vikaa, erityisesti lipunryöstö saa mukavia käänteitä ajoneuvojen tullessa peliin. Lipunryöstö jää kuitenkin omalla kohdalla vähälle huomiolle, koska osa jaksoista ollessa labyrinttimäisiä sokkeloita. Eniten moninpelaamiseen perustuvassa pelissä kuitenkin häiritsee jaetunruudun moninpelin puuttuminen. Näin kun peliseuraa ja ohjaimia löytyy, ei UT3 tarjoa minkäänlaista moninpeliä kuten Ps2:lla joskus taannoin jopa neljän pelaajan turvin.

Visuaalisesti UT3:nen on näyttävä. Epic:iä ei turhaan hehkuteta korkeatasoisen grafiikan omaavista peleistään. Ut3 ei todellakaan ole poikkeus tältä linjalta, vaan näyte malli siitä, minkälaista jälkeä Unreal3 pelimoottorilla voi Playstation3:lla saada. Pelissä jää usein vain töllöttämään lattian tarkkoja tekstuureja tai kenttien graafista monipuolisuutta. Pientä viivettä kuitenkin esiintyy aina matsin alkaessa, jolloin tekstuurit näyttävät hetkenaikaa epätarkoilta ja suttuisilta. Myös menon yltyessä normaalia huomattavasti rankemmaksi voi ruudunpäivityskin hieman nytkähtää. Nämä ovat kuitenkin sen verran pieniä puutteita uskomattoman sulavasti muuten pyörivältä peliltä.

Unreal3 ei ole peli kaikille. Se ei yritä peitellä tai muuttaa totuttua kaavaa ja tarjoaa hiipimisen ja suojautumisen sijasta perinteisempää nopeatempoista sinkohippaa. UT3 ei mod:ien lisäksi tuo juurikaan mitään uudistuksia räiskintäpeleihin yleensä, mutta se tarjoaa pelaajille perinteisempää räiskintää, hyvällä pelattavuudella pelasi sitten ohjaimella tai hiirellä ja näppäimistöllä. Pelin muokattavuus modeilla takaa myös, että peliin tulee tuon tuosta uutta materiaalia uusien jaksojen, aseiden, hahmojen, pelimuotojen tai muun vastaavan muodossa.

klassista sinkohippaa hiippailuun kyllästyneille.
+8/10

Friday, March 7, 2008

Burnout: Paradise PS3

Olet varmaankin kuullut Playstation2:lla nopeana arcade kaahailuna ja jonkin sortin vauriomallinnus simulaattorina toimivasta Burnout pelisarjasta. Tuohon aikaan peli ällistytti pelaajia kauniin ulkoasunsa lisäksi, nopeudella ja realistisella vauriomallinnuksella. Pelaajat ajelivat kolareita jopa kilpailuissa, vain nähdäkseen miten auto hajoaa ja heittää volttia. Tämän kaiken kruunasi vielä todella toimiva pelattavuus sekä monet uudet pelimuodot kuten Takedown ja Crash jotka perustuivat lähinnä oman auton tai kilpailijoiden autojen romuttamiseen.
Peleistä lähes jokainen osa on myynyt kiitettävästi ja osa löytyy ps2 Platinium kokoelmista.
Nyt kuitenkin Criterion pelin pääkehittäjänä päätti ottaa sarjan alle uusia tuulia uuden sukupolven konsoleilla. Tällä kertaa ei vain ajella Paradise cityn pikku teillä vaan nyt koko kaupunki on autojen leikkikenttänä.

Peli alkaa pelaajan saadessa itselleen aloittelijan ajokortin, tämän jälkeen pelaajalle annetaan alleen rämäinen stuntti auto joka pitää viedä korjattavaksi. Auton korjaaminenkin on periaatteessa vapaa ehtoista mutta pakollista mikäli haluaa autoa värittää mielensä mukaisesti. Tämän jälkeen pelaaja on täysin vapaa liikkumaan Paradise Cityn massiivisella alueella joka vetää vertoja jopa Gta pelien kartan koolle vaikka San Andreasin vastaavalle häviääkin. Kaupunkiin on ripoteltu satoja portteja ajettavaksi läpi, kymmeniä hyppyreitä hypittäväksi ja useita erilaisia kilpailuja ajettavaksi ja pelaaja saa vapaasti päättää mitä tekee ja milloin tekee. Kilpailuihin voi osallistua kartassa näkyvien merkkien kohdalla pysähtyen ja jarrua ja kaasua samaan aikaan painaen jolloin kilpailu alkaa, kilpailut voi päättää sitten pysymällä hetken paikoillaan.
Pelimuotoja löytyy tällä kertaa:

Race: perinteinen kilpa-ajo maaliin.
Burningroute: jossa pyritään pääsemään aikarajan sisällä paikasta A paikkaan B
Takedown: tässä eliminoidaan muiden kilpailijoiden autoja tietyn määrän verran, Viimeinen Stuntrun: on taas stunttien tekoa ympäri kaupunkia eri kohdista hyppien ja burnout kylttejä hajottaen.
MarkedMan: selviydy maaliin saakka muiden yrittäessä tuhota autoasi.
Muut pelimuodot ovat tylsä Showtime jossa autoa heitellään ympäri kaupunkia ja tehdään tuhoa mahdollisimman paljon sekä Roadtime jossa rikotaan tie ennätyksiä.

Pelin etenemisen kannalta ainoastaan viisi ensimmäistä ovat tärkeitä, ja niistä ei ikävä kyllä pääse harrastamaan nettipelin puolella kuin Race pelimuotoa. Yksinpelinä Burnout on pitkäikäinen peli vaikka pelaaja jaksaisikin vain pelata Burnout lisenssiin saakka. Tämän jälkeen voi sitten pyrkiä halutessaan läpäistä pelin kaikki päälle 100 kilpailua. Urakan tehneet palkitaan elite lisenssillä ja tietysti autoilla joita saa aina tietyin väliajoin. Peli on parhaimmillaan ihan lopputeksteihin saakka, mutta burnout lisenssin jälkeen Elite lisenssi alkaa jo tuntua todella työläältä ja yksitoikkoiselta pelaajan vetäessä jo samoja kilpailuja vaikeammalla vaikeustasolla uudestaan ja uudestaan. Myös nouseva vaikeustaso voi tuoda heikkohermoisille hieman päänvaivaa. Peli kun ei sisällä mitään mahdollista siirtyä takaisin kilpailun aloituspisteen luokse. Tämä johtaa siihen että pelaajan on pakko ajaa takaisin, usein jopa pitkiäkin matkoja päästäkseen aloittamaan kilpailun alusta. Mitä vähemmän kilpailuja on sitä enemmän tämä alkaa ärsyttää. Tähän lisänä vielä se, että yksikin väärä käännös voi johtaa kilpailun häviämiseen.
Auto ja reittivalinnalla on valtava vaikutus menestymiseen, tässä pelissä. Valitettavasti Stuntti autot pitävät käytettävyytensä puolesta palkintopaalia ja toisena kilpa-autot. agression luokan autoilla ei tee juuri mitään näiden heikon kääntyvyyden myötä, paitsi marked mani:ssa jossa kestävyys on plussaa. Kilpa-autot ovat toki nopeimpia mutta eivät kestä tarpeeksi vahinkoa toimiakseen takedownissa tai stuntrunissa. Stunt autoilla voi läpäistä pelin kaikki kilpailut vähemmällä vaivalla.
Nettipeli nostaa pelin yksinpelin lopun latistusta tarjoamalla pelaajalle aivan uudenlaisen kokemuksen autopelien yleiseen menoon. Kaverit voi helposti kutsua omaan peliin ja toisinpäin.
Tämän jälkeen pelaajat voivat vapaasti rällästää kaupungissa kunnes servun pitäjä päättää mitä tehdään. Tehtävää löytyy kilpa-ajon ja vapaan ajelun lisäksi myös haasteiden myötä. Nämä haasteet ovat pieniä tehtäviä joita suoritetaan ympäri kaupunkia.
Vapaassa ajellussa on myös pientä kilpailun poikasta otettu mukaan. Pelaaja näkee koko ajan yläkulmassaan parhaat suoritukset tietyissä asioissa kuten kenellä on pisin ilmalento tai ketä on vetänyt parhaat barrelroll temput autonsa kanssa.

Graafisesti burnout lunastaa paikkansa, Paradise city on kauniisti tehty, menemättä liikaa realistisuuden puolelle. Mainokset eivät pelissä häiritse vaan ne ovat enemmänkin täyttävä tekiä pelin maastossa, ja pelin luonteen vuoksi ne sopivat siihen paljon paremmin kuin ehkä jossain avaruusräiskinnässä tai fantasia roolipelissä.
Autoja on noin seitsemänkymmentä (jaettuna kahdella). Jokaisesta autosta kun on tehty oma erikois versio joka eroaa yleensä vain värien puolesta. Autot eivät myöskään ole merkkiautoja vaan nimet on keksittyjä.

Musiikki puoli on kunnossa, mutta kaipaisi mahdollisuutta käyttää omia Mp3:siaan. Toki pari heikompaa kappaletta löytyy mutta nämä voi helposti ohittaa ja siirtyä seuraavaan kappaleeseen.
Dj atomica tosin saisi pitää turpavärkkinsä kiinni tai pikemminkin mankan. Selostaja toistaa itseään jo muutaman tunnin pelaamisen sisällä aivan liikaa. Lisäksi häviöiden perään tuleva provosointi ei tee hyvää jo valmiiksi ärsyyntyneelle pelaajalle.

Burnout on loppujen lopuksi aivan kelpo ajopeli,joka voi paikoitellen se voi saada pelaajat toivomaan rautaisia hermoja mutta, hyvin toteutettu moninpeli ja rautainen toteutus muissa alueissa nostavat se keskivertopelien kastia ylemmäs.

+8/10