Tuesday, May 13, 2008

Gran turismo5: prologue [PS3]



[pelaajia] 1-2 netissä 2-12
[genre] autourheilu/simulaatio
[muuta] 6 gigatavun asennustiedosto!

Euroopassa ja maailmalla todella kovasta suosiosta nauttinut ajosimulaattori on jälleen saanut uuden nimen kantajansa. Mutta valitettavasti vain pienen maistiaisen muodossa, maistiaisen joka kattaa enemmän kuin moni kokonainen autopeli. Peliin on saatu kattava 70 auton valikoima ja 6 rataa jota voi ajaa joku myötäpäivään tai vastapäivään, osalla radoista löytyy vielä hieman mukautettu versio radasta vaihtelua tuomaan.

Se missä Gran Tursimot ovat aina loistaneet osaamisellaan, on todella kaunis ja realistinen grafiikka. Prologue ei eroa edeltäjistään tällä saralla juuri lainkaan sillä jälleen kerran se on saanut ihmiset hieromaan silmiään kiiltävineen autoineen ja lähes valokuvamaisilla jaksoillaan.
Autot kiiltelevät auringon valossa todella kauniisti ja jo valikossa jää usein vahtaamaan hienoa ostamaansa autoa eri kuvakulmista, pelin rullatessa kameraa auton ympäri, vaihtelevissa maastoissa. Silti ei voi ohittaa sitä, että pelin grafiikka tuntuu silti kuivalta, pöly pöllyää nätisti, mutta hiekka itse ei reagoi mitenkään vaikka siitä ajaisi minkälainen auto tahansa, sääolosuhteet ovat aina aurinkoisia eli ympäristöjen interaktiivisuus autojen kanssa on hyvin minimaalista, ja tähän toivoisi parannusta viimeistään GT5:sen kokonaiseen versioon sillä nyt jaksot tuntuvat enemmänkin kiviveistoksilta.

Ohjattavuus on edelleen huippuluokkaa, ja parannuksia on saatu mukaan mm vaihtoehtoisella realistisemmat fysiikat asetuksella. Joka antaa mukavan säväyksen autojen käyttäytymiseen.
Pelaajille on myös tarjottu hieman apuja ajolinjojen avulla, jonka saa valikosta päälle ja pois. Ajolinjojen näkeminen ei silti ole mikään suuri etu, sillä myös vauhdin hallitseminen on tärkeää joka myös johtaa siihen että, pelin aika-ajojen vaatimukset tuntuvat lähes pakottavan pelaajia ostamaan ratin ja polkimet. Kulta-ajan saavuttaminen näissä normaalilla ohjaimella, käy urakasta vaikka kierros tuntuisi menevän lähes täydellisesti. Tästä huolimatta peli ei juurikaan pakota näiden kulta aikojen rikkomiseen ja jo pronssiin pääsee kohtalaisella kierroksella ja hopea vaatii jo sitten vähän enemmän.

Yksinpelissä pelattavaa ei ole hirveästi. Pelaajille annetaan ajettavaksi muutama kymmentä kilpailua joista osa vaatii tietyn auton. Kilpailuissa tekoäly hoitaa asiansa mutta ei tunnu siltikään dramaattisesti eroavan GT4:sen vastaavasta. Yksinpelin jaksaa kyllä läpäistä mutta homma alkaa maistumaan puulta heti peli lähes pakottaa pelaajan ostamaan jonkin tietyn auton jolla kisata. Tämä ei olisi ongelma jos kyseessä olisi muutaman tonnin Nissan, mutta kun kyseessä on 300,000 krediitin ferrari, rupeaa peli tuntumaan kahvipapujen jauhamiselta. Kilpailuista saa silti irti enemmän mitä moni autopeli antaa joka on mielestäni kohtalainen saavutus demolta, mutta silti se kaipaisi jotain lisää.

Moninpeli tuottaa kuitenkin pettymyksen, joista suurin syy kuuluu varmasti kilpailujen oudolle
järjestelylle. Kilpailuja, joissa moninpeliä voi harrastaa, on vain muutama ja suurimmassa osassa kilpailuja on vain yksi hyvä auto jolla pärjää. Tähän vielä todella sekavalta vaikuttavat kilpailut haamuautoineen ei jää kovinkaan laadukas kuva moninpelistä. Myös se, että aggressiivisien pelaajien määrä on huima ja erityisesti hiemankaan suuremmilla radoilla voi kilpailu päättyä huonoon sijaan vain siksi koska takaa tuleva Corvette töytäisi autosi ruohikolle kilpailun alussa.

Lopullinen kuva pelistä on hyvin keskeneräisen tuntuinen, joka on odotettavaa varhaiselta testiversiolta. Mutta mikäli ajattelee tämän hankkimista, niin kannattaa ottaa peliin suhtautua varauksella. Erityisesti 40gt playstation3 version omistajilla tuo 6gt asennus voi aiheuttaa ongelmia.
GT fanit tuskin silti tulevat pettymään sillä jopa tässä varhaisessa demossa riittää heille pelaamista aivan riittämiin.

+7/10
Dodge Viper Gts näyttää edelleen hyvältä.

No comments: