Tuesday, April 3, 2007

Wii konsoleita nyt 10,000 Suomalais kodeissa

Nintendo on vihdoin alkanut nauttia suosiotaan myös täällä Suomessa,


Pelaajalehti uutisoi Lähdesivu
Nintendoa maahantuovan Amo Oy:n tiedotteen mukaan Suomessa on myyty nyt 10 000 Wii-konsolia. Lisäksi Amon toimitusjohtaja Peter Åhman ennustaa, että tämän vuoden loppuun mennessä määrä tulee vielä moninkertaistumaan, sillä kysyntä kasvaa edelleen.


Wii tuli Suomessa kauppoihin 8. joulukuuta 2006, joten kymppitonnin raja meni rikki vajaassa neljässä kuukaudessa.


Hienosti on Wiillä lähtenyt konsolimyynnit myös suomessa alkuun, vaikka konsoleita ei juurikaan riitä kaikille. Mutta Nintendo pyrkii varmasti korjaamaan tilanteen. Suomessa en ainakaan itse ole nähnyt laitepulaa mikä on mielestäni vain loistojuttu.
Nintendo ei juurikaan ole suomessa ennen pärjännyt, mutta Wii on nähtävästi purrut nyt läpi ennakkoluulojen.

Myös Ps3 eurojulkaisu sujui myyntilukujen mukaan hyvin
Viimeisten tietojen mukaan konsolia on myyty euroopassa 600,000 kappaletta ja eurojulkaisun väitetään tuottaneen yli 400 miljoonaa euroa joten ei huonosti sekään.
Suomessa konsolia on myyty reilut 5000 kappaletta, joka on ymmärrettävää kun konsolille on varmasti ehtinyt kertyä ennakkotilaajia kaiken tämän odotuksen jälkeen.

Lähde

Ps3 myynnit luultavasti kuitenkin kokevat kuluvan viikon aikana jokseenkin merkittäviä laskuja kun kaikki hätähousut ovat konsolinsa hakeneet.

1 comment:

Anonymous said...

olet tossi hyvä kirjottaija!