Wednesday, May 23, 2007

HD-Tv Hankinta vakavasti mielessä.



Nyt kun tuli saatua itselleni harjoittelupaikka joka muuttuu sitten työpaikaksi kuukauden harjoittelujakson jälkeen, on säästöni ja tuloni saavuttanut kultaisen keskipisteen johon pystyn sijoittamaan uuden television hankinnan. Kuten jo aikaisemmista blogauksistani voi päätellä olen Playstation 3 laitteen yksi onnellisista omistajista, mutta ikäväksi lisäksi banneristä voi myös päätellä hyvin minkälaisella televisiolla kyseistä laitetta käytän. (Philips 17" 10 vuodenikäinen kuvaputki mökkitelevisio)

Kuva huoneestani
(kuva on otettu huoneeni ollessa todella sekainen, ilmoittauduin kyseisellä kuvalla myös häpeänurkka kilpailuun.)

Nyt on siis tullut aika pistää kyseinen televisio eläkkeelle ja vaihtaa sen tilalle täysin uusi televisio. Mutta kun nyt on nämä HD-televisiot ilmestyneet markkinoille ja hinnat ovat jonkin verran tipahtaneet on HD television hankkiminen huomattavasti parempi tulevaisuutta silmällä pitäen.

Ylhäällä näkyvä kuva televisiosta on tällä hetkellä tähtäimessä oleva televisio, joten se voi vielä vaihtua jos omiin tarpeisiini paremmin osuvia vaihtoehtoja ilmenee. Kyseessä on siis LG:n 32LE2R
Tekniset tiedot

Kyseisen television saisi HobbyHallsta 699€ hintaan, joka on suhteellisen edullinen hinta verrattuna kilpaileviin tuotteisiin verrattuna, toki kyseessä on melkein vuoden vanha malli mutta en olekkaan mikään tekniikka hifisti joten tärkeintä on nuo HD-ready ja HDMI liitäntä sekä tietty hyvä kuva ja kestävyys. Gigantista tuo löytyisi 659€ mutta varastossa ei näytä olevan yhtään eikä porissakaan näyttäisi noita löytyvän.

No comments: