
Näin kesällä minua voi näkyä messengerissä, ja täällä kirjoittelemassa vähän vähemmän. Ja syynä tähän ei ole se että olisin välttämättä ulkona ottamassa aurinkoa tai elämöimässä vaan lähinnä tietokoneeni nykyinen tila. Kyseinen kone kun alkaa vetelemään viimeistään jo monestakin osaa.
Virtalähde: pitää helvetin moista mekkalaa, ja tuuletin ei toimi aina. Muutaman kerran kun uudelleen käynnistää alkaa tuuletin taas pelittämään virtalähteessä vaikka suurta ääntä pitääkin. (ääni on siis ihan hirveä)
Ääni kortti: tämä tuntuu reistailevan nykyään ihan helvetisti, mutta toimii kun koneen käynnistää jokusen kertaa uusiksi.
Menee kyllä täysin ylitse ymmärryksen kuinka paljon voi korjata uudelleen käynnistämisellä ja missä se vika tuossa äänikortissakin sitten piilee jos uudelleen käynnistys sen voi korjata väliaikaisesti.
Uuden koneen hankinta tähän talouteen varmaan ajoittuu tuonne syksylle parhaimmassa tapauksessa, ja tällöin nappaankin tämän koneen ja tavoitteeksi asetan täyden remontin koneen sisuksiin eli ns ensimmäisen koneen jonka kokoan itse. Mutta saa nähdä miten onnistuu, hienon kopan tästä saan ainakin laitteelle.
Eli lyhyesti syy tähän on että, kone alkaa näin suoraan sanottuna Vituttamaan toimivuutensa puolesta eikä windowsin pugailu auta asiaa sitten hevon helvettiä.
Täten PS3 vie yleensä voiton tuon uuden television kanssa.